Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Huhtikuu 2004 18. päivä

Liiskatkaa Internet Explorer

Ohjelmistot, sunnuntaina 18.4.2004,

.Nerd antaa kerrankin toisen näkökulman tälle Firefoxin ja kumppaneiden ylistykselle. Muissa blogeissa visiirin näkökenttä on ollut kiitettävän yksipuolinen ja päinvastainen. Vaikka kuinka haluaisimme kirjoittaa jokapäiväisen HTML-koodimme ja CSS-määrityksemme uusimpien W3-konsortion määritysten mukaan, on valitettava tosiasia kuitenkin se, että netin valtavirta ei siitä piittaa.

Jos unohdamme muut IE:n versiot kuin 6 ja katsomme vain sen ansioita, huomaamme .Nerdin tavoin selaimen olevan silti kohtalaisen kyvykäs. Se tukee CSS 1:tä likipitäen täydellisesti ja CSS 2:kin muutaman hyödyllisen määreen verran. Ellei ole tarvetta käyttää CSS:n tarjoamia viimeisimpiä tekniikoita, antaa IE silti kohtalaisen hyvän pohjan.

Web-suunnittelijaa tällainen tietenkin risoo. Eihän netti kehity vanhojen tekniikoiden ehdoilla. Tarvitaan tuoretta verta ja uutta tavukoodia. Itseänikin haittaa, kun IE 6 ei ymmärrä abbr-elementtiä eikä CSS 2:n kaikkia ominaisuuksia. Helpoin tapa luovia näiden ongelmien karikoissa on, tämänkin blogin tavoin, tukea IE:tä vain tiettyyn pisteeseen asti. Tämän jälkeen perusnäkymä on sama, mutta lisäominaisuudet eivät enää näy. Varteenotettava kompromissi.

Jos käyttäjiä haluaa silti valistaa, on toisten palvelimilta linkattujen kuvien käyttäminen omassa blogissa hieman riskaabelia, vaikka Schizo-Janne niin tekeekin (HTML-linkki). Voivat nimittäin osoitteet muuttua. Mutta Suomen parhaimman blogin pitäjä onkin rohkea mies.

Viimeiseksi tarjoan tulostinmusiikkia (lähteenä Fury).

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.