Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Syyskuu 2004 › 21. päivä
Ohjelmat, joilla voi mitata hiiren ja näppäimistön käyttöastetta ovat ilahduttaneet meitä ainakin 1990-luvun alusta alkaen. Voivat olla pitempi-ikäisempiäkin, mutta muistini ei riitä tuota kauemmaksi. Nämä ohjelmat ovat tietenkin täysin turhia. Vievät kellojaksoja ja muuta. Mutta kumma kyllä niiden parissa jaksaa oman aikansa viettää.
Attu linkkaa erääseen ohjelmaan, joka mittaa hiiren klikkauksien määrää. Mutta jos halutaan mitata klikkauksien määrä, eikö samalla voitaisi katsoa kuljettu matka? Ja näppäinpainallukset. Ja kun vauhtiin päästiin, lisätään tilastoihin vielä hiiren rulla. Näiden tilastointiin sopii Mouse Odometer. Se luetteloi kaikki edellä mainitut tiedot käytetyn ohjelman tarkkuudella.
Asensin ohjelman itselleni viikoksi jokin aika sitten. Tulokset kertovat lahjomattomasti käytetyt ohjelmat ja niihin kohdistuneet klikkaukset ja matkat. Kuljetin hiirtä viikon aikana noin 2600 metriä, josta selaimen osuus oli yli puolet. Muistakin arvoista voi tehdä johtopäätöksiä.
Selaimessa käytin hiiren nappeja kaksinkertaisesti näppäimistöön verrattuna. Kai sitä internetiä selataan edelleen hiirellä. Seuraavana tulleessa sähköpostiohjelmassa (Thunderbird) käytin näppäimistöä hieman enemmän kuin hiirtä. Kuvankäsittelyohjelmista Paint Shop Pro:ssa hiiriklikkaukset voittivat näppäimistövastaavat, ja Photoshopissa taas toisin päin. Tarkoittaako tämä, että piirrän näppäimistöllä? Vai käytän runsaasti näppäinoikoteitä?
Tekstieditorissa (listassa Notepad, oikeasti Metapad) näppäimistön painallukset voittivat hiirenklikkaukset suurin piirtein kymmenen—nolla. Microsoft Wordissä taas klikkailin hiirtä kaksinkertaisesti näppäimistöön verrattuna. Mistä tämä taas kertoo? Wysiwygin voittokulusta?
Jos muuten lasket metrimäärät yhteen on tuloksena vähemmän kuin 2651, sillä olen poistanut listasta asennusohjelmat ja muut vain kerran käytetyt. Lisäksi hiiressäni ei ole rullaa.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.