Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Syyskuu 2004 26. päivä

Kulmasulut toimivat

Blogi, sunnuntaina 26.9.2004,

Olen hieman viritellyt, korjannut ja optimoinut blogimoottoriani. Selkein ulospäin havaittava muutos on se, että nyt koodiesimerkeissä toimivat myös kulmasulut (< ja >). Ennen jouduin korvailemaan niitä hakasuluilla ([ ja ]) ja jopa jättämään pois.

Olin lykännyt parannusta jo liiankin kanssa. Monella kuukaudella. Lisäksi blogiohjelma toimii nyt noin 100 kertaa nopeammin. Kutsuisin tuota jo optimoinniksi. Luulin ennen, että hitaus johtui XML-jäsentimestä, mutta syy olikin tiedoston lukuluokassa. Varsinainen syy ei aina ole siellä mistä sitä ensiksi etsii.

Toivotaan, että ohjelman parantunut toiminta heijastuu myös kirjoitusten tasoon.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.