Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Syyskuu 2004 29. päivä

Vitsi, nämä uutiskirjeet

Internet, keskiviikkona 29.9.2004,

Tietokannoistaan tunnetuksi tullut vuonna 1977 perustettu Oracle haluaa eroon kyseisestä imagostaan ja raapustaa parhaillaan keinoja tullakseen tunnetuksi ”tietoyrityksenä”.

Talouspalvelu Forbesin mukaan yhtiö ei ole virallisesti kertonut markkinastrategiansa muutoksesta, mutta asiaa lähellä olevat ihmiset ovat vahvistaneet suunnitelmat. Oracle on erikoistanut bisnestään 1990-luvun lopulta lukien, mutta nyt yhtiö yrittää ensimmäisen kerran keskitetysti ja mainoskampanjan avulla siirtää imagoaan tietokannoista on demand -palveluihin, hilatietojenkäsittelyyn sekä sisällön- tai dokumenttienhallintaan.

Siirto asettaisi Oraclen yhä voimakkaammin IBM:n tielle avaten lopulta rintamia myös Microsoftia, EMC:tä ja ehkä myös Veritasia vastaan, Forbes arvioi.

Tietokantayhtiönä Oracle hallitsee jo jäsennetyn tiedon, kuten asiakas, henkilöstö- ja tilitiedot. Mutta yritysasiakkailla on valtava määrä jäsentämätöntä dataa, kuten web-sivuja, videoita, ääniviestejä ja laskutaulukoita, mikä lojuu teillä tietymättömillä yritysten työasemilla ja palvelimilla. Tämän tiedon esiin kaivamisesta on muodostumassa kuuma bisnes.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.