Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Lokakuu 2004 25. päivä

Linkkilista avattu

Blogi, maanantaina 25.10.2004,

Olen laittanut etusivun vasempaan reunaan linkkilistan. Sinne kerään sellaisia linkkejä, jotka ovat mielestäni mainitsemisen arvoisia, mutta eivät välttämättä laajemman kommentoinnin väärttejä. Linkkilista löytyy myös kokonaisuudessaan erilliseltä sivulta. Etusivulla ovat vain viimeisimmät lisäykset, niinhän tapana on.

Listan vääntämiseen meni yllättävän paljon aikaa. Pelkästään tyylitiedostojen muokkaamiseen sain kulumaan aikaa oikein urakalla. Lopulta kuitenkin listan tyylitys taipui tahtoni alaisuuteen. Ulkoasutestauksen tein Internet Explorerilla, Operalla ja Mozillalla. Listan ulkoasuun otin ensin tahattomasti mallia Linkosta. Asian tiedostettuani tein sen tahallisesti. Mutta vain sen takia, koska mielestäni Linkon askeettinen ulkoasu on yksi parhaista mitä olen nähnyt. Kaikki kunnia sinne.

Ajattelin ensin laittaa listaan näkyviin myös lähteet, mutta päädyin päinvastaiseen ratkaisuun. Etusivulla tila on rajattu eikä kukaan muukaan lähteitä merkitse. Ollaan yhdessä moraalittomia.

Listaan on tulossa jossain vaiheessa erillinen RSS-virta, jahka sen jaksan ensin tehdä. Toistaiseksi mennään nykyisellä polulla.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.