Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Marraskuu 2004 1. päivä

Kauppalehti Presso

Media, maanantaina 1.11.2004,

Kauppalehti Presson tunnus

Kauppalehti Option karahdettua kiville kokeilee Alma Media nyt räväkämmällä otteella. Kauppalehti Presso lähestyy yli 30-vuotiaita, aktiivisia kaupunkilaisia aikakauslehtimäisellä sanomalehdellä joka lauantaiaamu. Kohderyhmä lienee mainostajien hyljeksimää, joten uusi lehti parantaa tilannetta. Lehden ensimmäinen näytenumero on laitettu kokonaisuudessaan nettiin.

Yleensä netti-PDF-julkaisut optimoidaan rankalla kädellä, jotta saataisiin ne mahtumaan myös 56k-putkestä lävitse. Käytännössä tämä merkitsee kuvien laadun selvää heikkenemistä. Tällä kertaa PDF-tiedostot on maltettu varustaa riittävän suurilla kuvilla. Katsokaa vaikka sivulla 26 esiintyvää Air Finlandin mainosta. Presson ensimmäinen numero painaa yli 60 megatavua, joten laajakaista on suotava.

On mahdollista, että nettisivulla olevat PDF-tiedostot ovat samoja, jotka on myös lähetetty painoon. Vaikka tiedostoissa olevat kuvat eivät jättiläismäisiä olekaan, riittävät ne ilmeisesti sanomalehden pienemmälle resoluutiolle. Presson kuvat ovat tarkkuudella 170 pistettä tuumalla (lähde).

Kiintoisana yksityiskohtana toimitukselliset sivut on muutettu PDF:ksi Ghostscriptillä. Kokosivumainokset on taas tallennettu vähemmän yllättävästi suoraan QuarkXPressistä. Jälkimmäiset taitavat tulla suoraan mainostoimistoista.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.