Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Marraskuu 2004 8. päivä

Tietotekniikan ihanuus

Tietotekniikka, maanantaina 8.11.2004,

Tietotekniikan avustava vaikutus ei ole aina itsestään selvä. Kun eilen join nautin olutpulloja tulin ajatelleeksi sitä, että tietotekniikka avustaa käyttäjäänsä monin tavoin. Otin pulloja kylmätilasta ja nautinnon jälkeen laitoin niitä pesualtaan alapuolella olevaan lokeroon. Viimeisen pullon aikana tulin ajatelleeksi kohtuukäytön rajoja. Kuinka monta pulloa olin siis illan aikana juonut?

En pystynyt jostain syystä varmuudella tähän vastaamaan. Jos olisin pelehtinyt tiedostojen kanssa, olisi asia ollut selvästi hahmotettavampi. Katsomalla pelkästään tiedostojen päiväyksiä, olisi vastaus tullut kuin tarjottimella. Käyttöjärjestelmä tallentaa tiedoston käsittelyajat niin sanottuun modified-kenttään, joka kertoo osaavissa käsissä aika paljon. Ei tietenkään kaikkea, mutta riittävästi. Tämän jälkeen on kokin asiantuntemuksesta kyse kuinka tuloksia tulkitsee.

Tämän rinnalla satunnaiset Blue Screen of Death -ilmentymät ovat aika pienessä osassa. Miettikää sitä.

Filed under kännibloggaus.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.