Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Helmikuu 2005 18. päivä

Hitaat kuluttajat

Internet, perjantaina 18.2.2005,

ClickZ kertoo muutaman markkinoijan tutkimuksesta (lähde). Lopputulos on, että kuluttajat aloittavat usein tiedonetsinnän viikkoja ennen todellista ostotransaktiota. Etsintä kohdistuu kirjoituksen mukaan enimmäkseen hakukoneisiin. Kuluttajat eivät myöskään kohdista hakujaan tiettyihin tuotemerkkeihin, vaan hakevat tietoa yleisesti alaan liittyen.

Markkinoijat sen sijaan mittaavat kuluttajien käyttäytymistä vasta päiviä ennen ostoa. Tutkimuksen ensisijainen tarkoitus on herätellä markkinointi-ihmiset tiedostamaan tämä diskrepanssi. Sen sijaan kuluttajille tämä on jo tuttua.

Jos miettisin omaa kulutuskäyttäytymistäni, niin huomaisin että näin on. Harrastan lähes kaikkien hieman hinnakkaampien hankintojen kohdalla internet-peräistä tiedonlouhintaa. Ja tämä tapahtuu tutkimuksen tuloksien mukaisesti viikkoja ennen lopullista päätöstä. Olen huomannut, että ostopäätöstä on helppo lykätä kuukausilla, jopa vuosilla, jos aika ei vain tunnu hyvältä. Usein tästä on seurannut rahanarvoista hyötyä. Tekniikka kehittyy, nääs.

Mutta en kuvailisi itseäni tyypilliseksi ostajaksi.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.