Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Helmikuu 2005 20. päivä

Askel kohti nykyaikaa

Laitteisto, sunnuntaina 20.2.2005,

Olen astunut askeleen kohti nykyaikaa. Vaikka jokin aika sitten vakuuttelin uuden tekniikan olevan pahasta, jouduin kuitenkin pyörtämään sanani. Varoitan myös tässä alkuun, että saatan heittäytyä tunteelliseksi kirjoituksen edetessä.

Ongelmani oli lyhykäisyydessään se, ettei CD-R-asemani tunnistanut enää 80-minuuttisia CD-aihioita. Koska kiintolevyni alkoi huolestuttavasti täyttyä, tiesin jotain täytyvän tehdä. Ostin kaksikerrospolttavan DVD-aseman. Kaksikerrostekniikka tekee tästä hieman riskialttiin tuotteen, sillä sitä tukevia DVD-aihioita ei oikein vielä kauppojen hyllyiltä löydy. Onneksi tavalliset 4,4 gigatavun DVD+R- ja DVD-R -levyt uudelleenkirjoittavine sisarineen löytyvät asemani tukilistalta. Tämä oli riittävä lähtökohta ostopäätökselleni.

Omistan yhden tehdasvalmisteisen DVD-levyn. Se on autovalmistaja BMW:n mainosvideo BMW — Teile, Zubehör und lifestyle ja sain sen ilmaiseksi autonäyttelystä muutama vuosi sitten. Ensimmäinen tehtäväni uuden aseman omistajana oli syöttää kyseinen levy sisään:

video_ts bup        18 432
video_ts ifo        18 432
video_ts vob   324 694 016
vts_01_0 bup        40 960
vts_01_0 ifo        40 960
vts_01_0 vob   453 849 088
vts_01_1 vob 1 073 709 056
vts_01_2 vob   565 665 792
    

Kaunista. Nykyajan ihanuuksia ei ymmärrä, ellei niitä itse koe. Tuskin päreidenpolttajat 1800-luvulla sähkövalaistusta kaipasivat. Vasta kun sähköä alkoi saada töpselistä, alkoivat kuluttajien piilevät tarpeet nousta esille. Itselleni DVD:n suuri tallennuskapasiteetti oli se lopullinen sysäys, joka toi piilotunteeni esille. Siitäkin huolimatta, että Mika ei pidä tätä tarpeellisena.

Nyt saan koko kiintolevyni haluttaessa kopioitua muutamalle DVD:lle. Uudeksi ongelmaksi näyttäisi muodostuvan riittävän materiaalin löytäminen. Niin kuin giljotiini vaatii päitä, vaatii DVD-poltin tiedostoja. Taidanpa käydä lataisemassa Solariksen 10-version.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.