Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Maaliskuu 2005 26. päivä

Suomalaista partateräosaamista

Yleinen, lauantaina 26.3.2005,

Tämänpäiväinen Kauppalehti Presso uutisoi suomalaisesta LA-Laboratories-yrityksestä, joka on juuri voittanut suuren ja mahtavan Gilletten EY-tuomioistuimessa.

Koko saaga alkoi vuonna 2000, kun Gillette jätti kanteen Suomen tuomioistuimeen tavaramerkkinsä luvattomasta käytöstä. LA-Laboratories oli markkinoinut partateriensä mainoslauseella, jonka mukaan ne kävivät myös Gillette Sensor -parranajovarteen oman Parason Flexor -varren lisäksi.

Suomen Korkein oikeus kysyi EY-tuomioistuimen kantaa, joka vihdoin tämän vuoden maaliskuussa päätti, että kolmas osapuoli (eli tässä LA-Laboratories) saa hyvin rajoitetusti käyttää toisen yrityksen tuotemerkkiä saadakseen kerrottua kuluttajille tuotteensa käyttötarkoituksen.

Presson mukaan päätös on herättänyt maailmalla suurta huomiota ja sen oletetaan heijastuvan myös muihin tuotteisiin, esimerkiksi autojen ja tietokoneiden varaosiin. LA-Laboratories lupaa palata markkinoille, kunhan saa oikeudenkäyntikulut maksatettua jollakin. Jäämme odottamaan.

Aiheeseen liittyvää: Parranajon problematiikkaa.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.