Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Huhtikuu 2005 2. päivä

Kiintolevyistä ja varmuuskopioinnista

Laitteisto, lauantaina 2.4.2005,

Holly Marie Koltz kirjoittaa blogissaan kiintolevyrikostaan. Jotenkin vain tuntuu, että näitä ikäviä tapahtumia näyttäisi sattuvan vähän väliä. Melkeinpä joka kuukausi joku jossakin kertoo kiintolevyongelmistaan. Itse olen kai onnellisessa asemassa, kun mikään käyttämäni kiintolevy ei ole koskaan hajonnut.

Voi myös olla, että nykyiset levyt ovat alhaisempaa laatua, kuin vielä jokin aika sitten. Muistaakseni suurimmat kiintolevyvalmistajat pudottivat levyjensä takuuaikoja kolmesta vuodesta yhteen vähän aikaa sitten. Kertooko tämä kiristyneestä kilpailusta vai kustannussäästöjen hakemisesta, siihen osaavat vastata vain valmistajat itse.

Tapahtuneen Koltz sen sijaan ottaa ihmeteltävän tyynesti ajatellen, että bittitaivaaseen hävisivät viiden vuoden työtiedostot. Ehkä tässä tapauksessa kannattaisi ottaa yhteyttä johonkin tiedonpalautuspalveluun. Muutama sata euroa onnistuneesta palautuksesta ei varmaankaan olisi ylenmääräinen rasite.

Koltz myös huomaa Windowsin päivitysten moninkertaistumisen, niin kuin moni muukin — minä mukaan lukien:

Updating Win2K Pro from its original install was fun. After I scanned and installed updates and patches, they seemed to multiply in great amounts for follow-up scans.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.