Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Huhtikuu 2005 › 3. päivä
Jeremy Boles on huomannut, että monet nettisivut käytännössä vaativat 1024 pikseliä leveän näytön. Kapeampi ruutu saa aikaan vain vaakavierityspalkit. Boles myös kyselee minkä leveyksisiä taittoja muut tekevät.
No, kiitos kysymästä. Itselläni on elastinen taitto, joka vääntyy lähes minkä leveyksiseen selaimen ikkunaan tahansa. Selainikkunan voi siis pienentää vaikka muutamaan sataan pikseliin asti ja edelleen näyttää hyvältä. Leveydelle sen sijaan olen asettanut maksimiarvon 40 em:iä, jota noudattavat kaikki muut paitsi Internet Explorer 6, joka ei ymmärrä max-width-tyylimäärettä.
Kokoruudulla selaaminen ei muutenkaan ole mielekästä. Leipätekstin venyttäminen ylenmääräisen leveäksi ei ole luettavuuden kannalta järkevää. Monet typografian oppikirjat kertovat, että liian pitkät rivit vaikeuttavat lukemista, sillä silmä saa etsiä uuden rivin alkua entisen päätyttyä. Sellaista 55–60 merkkiä riviä kohti pidetään sopivana arvona. Itselläni se on 40 em:iä leveälle palstalla noin 95, mutta vain selainikkuna leväytettynä koko ruudun alalle. Kuka niin käskee tekemään?
Muuten sivustot mielestäni ovat kohtalaisen hyvin selaimen ikkunaan mahtuvia eikä kokoruutunäkymää tarvita kovinkaan usein. Toista oli muutama vuosi sitten, kun web-kehittäjät olivat nuoria ja taito ei ihan vielä hyppysissä. Nyt asearsenaalin kartuttua nettisivutkin näyttävät paremmilta. Nähtäväksi jää miten kämmentietokoneiden ja monitoimipuhelimien todella kapeat näytöt muuttavat tilannetta.
Leveästä sivustosta Boles antaa esimerkiksi Stylegalan. Sen nelipalstainen taitto jättää itselläni vaakavierityspalkin näkyviin myös 1024 pikseliä leveällä näytöllä. Sisältö ei tosin jää piiloon.
Kapea taitto toimii taas hyvin, jos tarvetta ei ole useammalle palstalle. Web Standards Awards näyttää hyvältä juoksuttaessaan tekstiä yhdellä palstalla. Luettavuuden säilyessä hyvänä.
Mutta millaiset surffailutottumukset teillä on? Onko selainikkunanne selvästi ruudun leveyttä kapeampi vai vannotteko täysruudun nimeen? Selaintilastoista nimittäin näen, että 1024×768 on suosituin resoluutio täällä ja 1280×1024 tulee seuraavana. Veikkaisin monien nettisivujen venyvän jo liiankin leveäksi 1280 pikselissä. Tai sitten muodostuvan kapeaksi raidaksi ruudun keskelle, riippuen käytetystä taittomallista.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.