Sanomalehdet ja nettimaksaminen

Internet, tiistaina 12.4.2005,

Slashdot tiesi kertoa New York Timesin vitsin pitkästä artikkelista Our Ratings, Ourselves, joka käsittelee televisiokatsojien mittaamista nyt ja tulevaisuudessa.

Totta puhuen en olisi klikannut linkkiä ellei siinä olisi ollut merkintä, että kirjoituksen pystyy lukemaan rekisteröimättä. Yleensä ohitan NYT:n kirjoitukset juuri rekisteröitymispakon takia, vapaata pääsyä kirjoituksiin tarjoavien nettipalvelujen olemassa olosta huolimatta. Onneksi kuitenkin klikkasin, kirjoitus vaikuttaisi silmäilyn perusteella mielenkiintoiselta. Lähempi lukeminen varmistaa luultavasti epäilyn.

Tästä päästäänkin sanomalehtien nettipresenssin olemukseen. Tyypillinen blogikirjoitus on lyhyt, naseva ja hieman amatöörimäinenkin (esimerkiksi tämä). Tyypillinen sanomalehtikirjoitus on taas pitkä, taustoittava ja eleganssia huokuva. Molemmille on silti paikkansa tässä nettiavaruudessa ja molempien tulisi pyrkiä kohentamaan asemiaan näitä vahvuuksiaan hyödyntämällä.

On ilmiselvää, että sanomalehdet eivät halua tarjota sisältöään lukijoilleen ilmaiseksi. Mutta jos siitä joutuu maksamaan, niin miten tämä sitten tapahtuu? Nykyisellään sanomalehtien nettiversiot on suunnattu enemmänkin paperiversioiden tilaajille kuin yksittäisten artikkeleiden ja uutisten satunnaisille lukijoille. Useiden sanomalehtien vuositilauksien hankkiminen ei ole monenkaan mielestä siihen uppoavan rahan arvoista.

Luulen kuitenkin, että netissä puuttuva mikromaksamisen mahdollisuus syö aika paljon liikevaihtoa lehdeltä kuin lehdeltä. Jos pystyttäisiin kehittämään yksiselitteinen nettirahan standardi, voisivat suomalaisetkin sanomalehtien internet-jatkeet nousta netinkäyttäjien suosioon. Maksamisen tulisi tietenkin olla hyvin yksinkertaista, ja maksulisäkkeen tulisi kiinnittyä selaimeen tai vastaavaan saumattomasti.

Kun maksullista linkkiä klikkaisi, tulisi ruudulle dialogi, jossa kysyttäisiin haluaako käyttäjä lukea maksullisen artikkelin. Kyllä-vastauksen jälkeen artikkeli avautuisi näkyviin ja suhteellisen pieni — sanotaanko 50 sentin suuruinen — summa veloitettaisiin automaattisesti nettikukkarosta. Jotain tämäntapaisia on varmasti jo olemassa, mutta se yhtenäinen standardi puuttuu edelleen.

Mutta kun tarpeeksi kauan asiaa käsitellään, niin eiköhän se siitä sutviudu. Esimerkkinä pääkaupunkiseudulla toimiva matkakorttijärjestelmä — tuo käyttäjien unelma. Tulevaisuus kertonee miten käy, en kuitenkaan pidätä hengitystä.