Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Huhtikuu 2005 23. päivä

SF-Anytime ja kohderyhmä

Internet, lauantaina 23.4.2005,

SF-Anytime on jo herättänyt ansaittua huomiota muualla. Palvelussa on minunkin mielestä tehty moni asia onnistuneesti väärin. Ihmettelen, että vielä tänä päivänä viitsitään julkaista jotain tällaista. Varoittavia esimerkkejä on ollut jo riittävä määrä (esimerkiksi Emma.fm).

Kuva SF-Anytimen tietokonevaatimuksista

SF-Anytime vaatii käyttäjältä aikamoisen liudan oikeita kytkentöjä. Windowsin vaatimisen voi vielä jollain tasolla ymmärtää, mutta käyttäjien sitominen Internet Exploreriin ei enää nykypäivänä ole viisas teko. Ymmärrän myös, että Windows Media Player on vaadittu mukaan sen Digital Rights Management (DRM) -tekniikan vuoksi, mutta eikö sitä olisi saanut upotettua muihinkin selaimiin? Entä ponnahdusikkunat, mihin niitäkin käytetään? Eikö todellakaan ole mahdollista avata linkkejä samaan selaimen ikkunaan?

Varsinaisesti palvelussa suurin puute on sen profiloiminen väärälle kohderyhmälle. Tällaisesta palvelusta ensimmäisten joukossa innostuvat tietenkin tietotekniikkaintoilijat, ja he eivät enää käytä Internet Exploreria selaimenaan. Veikkaan suuren yleisön jättävän sivuston pelkän hymähdyksen varaan, voin tietenkin olla väärässäkin.

Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että yritykset laittavat näitä palveluita pystyyn vain pönkittääkseen asemaansa. En kauheasti yllättyisi, jos tämäkin lopetettaisiin vuoden kuluttua perustellen päätöstä fraaseilla odotettua vähemmän käyttäjiä ja aika ei ollut vielä kypsä. Tähän vedoten voidaan sitten palata takaisin vanhaan keskusjohtoiseen medianlevittämistapaan.

Mutta kun aika on kypsä ja vähät käyttäjät johtuvat vain palvelun vaatimusten tiukasta tasosta. Netistä ladattaville mediatiedostoille on selkeä tarve; sen on osoittanut Apple suositulla Itunes-musiikkikaupallaan. Vaikka siinä kappaleiden laatua on rajoitettu ja ne on sidottu valmistajakohtaiseen muotoon, ihmiset lataavat niitä silti hulluna. Käyttäjät ovat sopeutuvaisia mikäli palvelu pystyy todellakin tarjoamaan heille jotain mitä he haluavat, mutta heidänkin sopeutuvuudella on rajansa. SF-Anytime nykymuodossaan taas ei pysty tarjoamaan juuri mitään.

Päivitys: Kari Haakana tietää kertoa lisää: Miksi SF-Anytime toimii niin kuin toimii?

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.