Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Huhtikuu 2005 › 27. päivä
Kauneus on usein katsojan silmässä. Ei kuitenkaan aina, sillä toisinaan useamman ihmisen arvostamaa kauneutta löytyy yhdestä ja samasta paikasta. Olen tainnut aiemminkin tämän mainita, mutta mielestäni Elinkeinoelämän keskusliiton sidosryhmälehti Prima on taitoltaan yksi kauneimmista mihin olen törmännyt. Valitettavasti lehteä ei saa keskusliiton sivuilta PDF-muodossa, joten olen skannannut tähän näytteeksi muutaman sivun.
Ulkoasusta ja taitosta vastaaville Mia Noronkoskelle ja Taru Staudingerille täytyy kyllä antaa kiitosta hyvin tehdystä työstä. Ovat onnistuneet saamaan aikaan hienostuneen elegantin taittomallin, jossa myös värikkyys pääsee hyvin esille. Lehdessä ei myöskään ole mainoksia, mikä on varsin erilainen kokemus tyypilliseen aikakauslehteen verrattuna. Ei mainoksissa lähtökohtaisesti mitään vikaa ole, mutta silti.
Elinkeinoelämän keskusliitolla silläkin on aika hyvä graafinen ilme. Tästä on vastuussa taas graafisen suunnittelun toimisto Porkka ja Kuutsa. Heidän nettisivunsa ovat havaittavasti keskittyneet visuaalisuuteen, siis minimalismiin niin kuin monet alalla toimivat tekevät.
Sivujen toteutuksesta kyllä huomaa, että visuaalisuutta harrastavat pojat (tai tytöt) ovat olleet asialla. Sivut on tehty täysin kuvien avulla. Kokeilkaa huviksenne selailla sivuja ilman kuvia. Lohdutuksena voidaan sanoa, että graafisen suunnittelun herrat (tai rouvat) kyllä osaavat. Portfolio-sivulla olevat näyteyrityksien identiteetit ovat näyttäviä. Ehkä tämä on esteellisyyden arvoista.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.