Kielten vaihdannaisuus

Huumori, tiistaina 28.6.2005,

Usein kohdattu tilanne vieraita kieliä puhuessa on suppea sanavaraston määrä. Puhetilanne, jossa mietintäaikaa ei juuri ole, aiheuttaa helposti tahottomia katkoksia puheeseen. Tämä voi vaikeuttaa viestin perille menoa. Puhujan äidinkielessä tällaisia ongelmia harvemmin on, onhan diktaatio ja puheenvarsi jo äidinmaidosta imetty.

Olen ongelman ratkaisemiseksi kehittänyt teoreeman kielten vaihdannaisuudesta. Tuntemattoman sanan tilalle voi lennosta vaihtaa jonkin muun vieraan kielen sanan, joka tarkoittaa samaa. Omaa äidinkieltä ei luonnollisesti voi käyttää tyyliin det är jätte-kiva, det, koska koko periaate pohjautuu juuri vieraisiin kieliin. Paitsi tietenkin, jos kumpikaan käytetyistä kielistä ei kuulu käyttäjän äidinkieliin.

Tässä tuleekin tärkeä pointti: lennosta tilalle vaihdettavan kielen täytyy kuuluu puhujan vieraisiin kieliin. Vain tällöin kielten vaihdannaisuus toimii. Rajoite koskee tietenkin kipeämmin sellaiseen henkilöön, jolla on useampia äidinkieliä kuin yksiäidinkielisellä. Esimerkiksi ruotsinsuomalaisilla on kaksi kieltä heti kättelyssä kielletyllä listalla. Puhtaasti suomenkielisillä vain yksi. Mutta rajoite on kuitenkin teoreeman toteutuksen kannalta puolustettavissa.

Katsotaan esimerkkejä. Todellisen hädän hetkellä voi henkilö ilmoittaa muulle pöytäseurueelle:

Jag måste vraiment gå!

Tällöin painostava tunne on heikentänyt aivoverenkiertoa, eikä ruotsinkielinen vastine sanalle todella ole tullut mieleen. Edelleen, paneelikeskustelussa planeettamme tilasta voi omaa tietämättömyyttä peittää sanomalla jossain sopivassa välissä:

We must think about the Zukunft.

Sanojen katoaminen muistista jännityksen tiimellyksessä on vain ymmärrettävää. Lopuksi juhannuksen jälkeen voi saunan palamista katsellessa todeta suomalaisen tyynesti:

C’est la life.

Kun pelisäännöt ovat selvillä, sujuu kommunikointikin puolin ja toisin.