Luetaanko kirjoja?

Yleinen, maanantaina 11.7.2005,

Jätin tänään kirjan kesken. Yleensä luen aloitetun kirjan loppuun asti meni siihen sitten miten kauan tahansa, ihan periaatteen vuoksi. Mutta ei tällä kertaa, ei, 160 sivua riitti lopullisen mielipiteen muodostamiseen.

Kirjasta on toki maksettu selvää rahaa ja lukematta jättäminen olisi rahapussillekin vähemmän antoisa. Olin kuitenkin hankkinut kyseisen teoksen kolmen, neljän muun pokkarin kera alle kymmenellä eurolla alennusmyynnistä, joten lopullinen arvon menettäminen on viime kädessä pieni.

Olivathan merkit olemassa jo luku-urakan alussa; päähenkilönä seikkailee seksuaalirikollisia profiloiva sankaritar, joka ihme ja kumma joutuu tarinan edetessä pulaan niin henkisesti kuin ammatillisestikin. Omaperäisyydellä teos ei siten turhaan kikkaile, mutta ei omaperäisyyden takia kirjoja hankitakaan.

Tässä kyseisessä teoksessa jo kertaalleen seksuaalirikollisen uhriksi joutunut nainen joutuu toipilasaikanaan uudestaan vangiksi, ja kidutetuksi. Siinä vaiheessa päätin, että kannet menevät kiinni pysyvästi. Ei minua kiinnosta tietää onnellisesta lopusta, ei sellaiseen päästä tämän jälkeen mitenkään.

En yleensäkään pidä turhan väkivaltaisista kirjoista, kuten en elokuvistakaan. Tämän takia jätin CSI-sarjat lopulta katsomatta. Melkein joka jaksossa oli taas yksi raiskattu ja murhattu nainen, joka oli vielä viipaloitu päälle. Eihän kukaan sellaista jaksa loputtomiin katsoa, oli miten fiktiota tahansa.

Joissain kirjoissa väkivalta on kuitenkin onnistuttu etäännyttämään lukijasta jollekin käsiteltävälle tasolle. Agenttitarinoista pidän erityisesti; olen lukenut melkein koko edesmenneen Robert Ludlumin tuotannon. Vaikka niissäkin miehiä kaatuu kuin heinää, ja kirjan puolivälissä kuolonluku on usein jo toisella kymmenellä, ei väkivalta kuitenkaan hypi silmille, vaikka sitä graafisesti kuvataankin.

Useimmiten viikatteeseen kaatuneet ansaitsevat kohtalonsa, tavalla tai toisella. Aina ei, mutta he ovat lähes poikkeuksetta miehiä, mikä voidaan lukea ansioksi. Mielestäni naisia ei parane turhaan tapettavan, sitä varten ovat miehet olemassa.

Sitten eteenpäin

Seuraavan lukuvuorossa olevan kirjan takakansiteksti kuvaa sisältöä näin:

Harrison is enjoying his semi-retirement from front-line FBI duty. But then the brutal murder of a fingerprint analyst drags him back into a world he hoped he’d left behind.

Okei, ei tämäkään mikään kekseliäisyyden riemuvoitto ole, mutta kuulostaa silti paremmalta. Odottavissa merkeissä jatketaan.