Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Elokuu 2005 1. päivä

Televisiosarjojen alkutunnukset

Media, maanantaina 1.8.2005,

The Prisoner makaa rannalla ison, valkoisen pallon alla

Televisiosarjojen alkutunnukset ovat mielestäni liian pitkiä. Puolen tunnin ohjelmasta ne vievät myös liian paljon aikaa, mutta suurempi häiriötekijä on niiden pitkästyttävyys. Sarjojen uskolliset katsojat, joihin en itse kylläkään kuulu, ovat nähneet alkutunnuksesta kaiken jo muutaman katsotun jakson jälkeen. Loppu on turhaa toistoa.

Yleinen tapa on myös laittaa jakso heti käyntiin ja työntää alkutunnus vasta minikliimaksin jälkeen ruutuun, noin viisi minuuttia jakson alusta. Tällaisen voisi kuvitella olevan moderni tapa, sillä perinteisesti tavat ovat olleet kunniassa ja käytös nöyrää.

Vaan ei. Tänä viikonloppuna SubTV esittänyt uudelleen vanhaa Star Trek -sarjaa 1960-luvulta. Muutamia jaksoja katsottuani en voinut olla kiinnittämättä huomiota viivästettyyn alkutunnukseen, kuten asiaa kutsun. Tapa ei siten ole uusi. Mahdollisesti ollut uutta 1960-luvulla.

Kai tarkoitus on ollut rikkoa kaavaa, saada katsojat heti ruudun ääreen sarjantekijöiden krediittejä katsomaan, tai olla muuten vaan kapinallisia.

Mutta palatakseni takaisin tunnusten pituuteen; tunnusten tulisi siis olla kestoltaan lyhyempiä. Toisessa sarjassa psykedeeliseltä 1960-luvulta, sarjassa The Prisoner (en muista olisi sillä ollut suomenkielistä nimeä), joka myös pyöri jollain kanavalla jokin aika sitten, alkutunnuksen pituus läheni jo käsittämätöntä. Ensimmäisen, ja ehkä toisenkin kerran minisarja alussa oli taustan selittämisen kannalta välttämätön, mutta toistona joka viikko liikaa. Katsoja kuuli monen monta kertaa, kuinka vangittu ei ollut mikään numero vaan vapaa mies. Ajeltiin siinä autollakin ja herättiin oudossa paikassa. Taisi tehdä niin katsojakin.

Pienessä osassa sarjoista tekijät ovat ymmärtäneet katsojien ajan rajallisuuden ja pitäytyneet kohtuudessa. Sairaalaelämää realistisesti käsittelevässä puolen tunnin rykäyksessä, The Scrubsissa (en muista tämänkään suomenkielistä nimeä), alkutunnuksen pituus ei tainnut olla edes kymmentä sekuntia. Tällaisia kaivattaisiin lisää. Katsojien ehdollistaminen sarjan orjiksi ei vaadi ihmeitä.

Valitus loppuu.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.