Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Elokuu 2005 2. päivä

Alfaversioissa on eroja

Ohjelmistot, tiistaina 2.8.2005,

Testailin eilen Javascript-terästettyä nettisivua. Olin tehnyt kehitystyön Operalla ja kun sain koodin lopulta toimimaan, olin tyytyväinen. Testasin toiminnallisuuden myös Internet Explorer 6:lla ja hyvin näytti toimivan myös sillä. Käynnistin Mozillan ja kokeilin samaa.

Ei toiminut.

Mietin hetken hiljaa mitä tekisin. Olin pitänyt Mozillaa teknologian ylipappina sen jälkeen, kun se pääsi Milestone-versioistaan irti. Nähtävästi kantani vaati tarkistamista. Oli tietenkin mahdollista, että molemmat, sekä Opera että IE tulkkasivat Javascript-koodia väärin. En ollut vielä valmis allekirjoittamaan tätä väitettä. Avasin Firefoxin ykkösversion ja kokeilin koodia siinä.

Toimi.

Jahas, alkoi näyttää vahvasti siltä, ettei Mozillan alfaversion DOM-tuki ollut ihan täydellisimmästä päästä. Alkuperäinen kantani vaati ehdottomasti tarkistamista. Tarkemmin ajatellen kyllä ymmärrettävää, onhan Mozillan kehitys jo lopetettu.

Päätin sitten ladata Firefoxin uusimman version 1.0.6 ja ottaa sen standardien viimeisimmän askeleen esikuvaksi. Kutsutaan tätä vaikka kehitykseksi.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.