Pissaamisen syvällisyyttä

Yleinen, sunnuntaina 7.8.2005,

Toimittaja Joanna Palmén kävi testaamassa MM-kisojen pissapolitiikan ja kirjoittaa kokemuksistaan Helsingin Sanomien MM 05 -kisaliitteessä. Doping-aineiden toteaminen virtsanäytteestä on kaikkien urheilukisojen arkipäivää ja on tärkeää, että myös tavallinen kansa pääsee tapahtumien tasalle. Siksi toimittajat pistävät itsensä likoon totuudenmukaisen kuvan antamiseksi.

Toimittaja Palmén aloittaa nestetankkauksen litralla pullovettä, sillä eihän pissa tule ilman juotavaa. Samassa huoneessa olevat lääkäri (mies), Suomen Antidopingtoimikunnan tiedotuspäällikkö (nainen) ja valokuvaaja (mies) katsovat vieressä:

Hyvin pian tajuan myös sen painostavan tosiseikan, että kaikki kolme muuta huoneessa olijaa odottavat, että minulle tulee hätä.

Ei silti kannata turhia paineita ottaa. Tunnin kuluttua toimittaja päättää, että on aika. Vessaan seuraa tiedotuspäällikkö katsomaan, kun toimittaja vetää housut alas. Jostain syystä tästä tulee ihan alokasaika mieleen.

Pissaamisolosuhteiden vaikeus on käsin kosketeltavaa:

Vessassa on aivan hiljaista, suorastaan painostavaa, ja valvoja katsoo metrin päässä.

Onneksi valvoja tarjoutuu avaamaan vesihanan, jonka soliseva ääni rikkoo äänettömyyden ja auttaa asiaan. Olen kuullut, että lattialla olevat oljet toimisivat samoin, ainakin hevosilla.

Näytepurkki on läpinäkyvä ja lämmin. Sitä on noloa kanniskella ympäriinsä.

Mikäs siinä, ajattelee vain pitävänsä appelsiinimehupurkkia. Lämpimän nesteen tuoman autuuden harhaan ei kannata kuitenkaan langeta. Kokeneet eränkävijät tietävät, että hetken se lämmittää, mutta pitemmällä tähtäimellä kaduttaa.

Koitoksen jälkeen toimittaja on kuin taivaan lintu.

[Pöytäkirjan] allekirjoitusten jälkeen olen vapaa. Loppupäivä kuluu vessassa juosten.

Voin kuvitella toimittajan kertovan päivän teoistaan kotona:

• Mitenkä töissä meni?
• Ihan hyvin. Kävin pissalla ja kirjoitin siitä lehteen.
• Ai kun kiva!