Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Elokuu 2005 › 21. päivä
Muistan lukeneeni jostain, että tietyt uuden liikemerkin tilaavat yritykset eivät salli vaihtoehdoille tekstiselityksiä. Graafisen symbolin on toimittava sellaisenaan. Mahdolliset selitykset voisivat vääristää arviointiraadin tuntemuksia, eivätkä asiakkaat ja muut sidosryhmät tietäisi niitä kuitenkaan.
Silti näitä selityksiä tulee edelleen vastaan. Niissä on mielestäni kirjaimellisesti selittelyn makua; esimerkiksi jokin aika sitten päättyneisiin yleisurheilun maailmanmestaruuskisoihin oli suunniteltu ympyränmuotoinen tunnus, jonka merkitystä en enää muista, mutta oli siitä lehdessä juttua. Mahtoiko olla silmä, kuularinki tai jokin muu, se jää arvuuteltavaksi. Parasta olisi, jos kukin saisi muodostaa siitä oman mielipiteensä, oli suunnittelijalla minkälainen visio tahansa.
Ja varmasti onkin, sillä veikkaan että juuri organisaation ympärillä vellovista asioista graafikko lähtee liikkeelle. Muodostaa niistä oman käsityksensä ja antaa symbolille oman kädenjälkensä.
Otan toisen esimerkin. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen selittelee liikemerkkiään näin:
Ilmarisen liikemerkin perusratkaisuna on dynaaminen i-kirjain, jonka vartalo symboloi aktiivista aikaa työelämän palveluksessa ja piste i:n päällä puolestaan aikaa, jolloin ansaitusta eläketurvasta nautitaan.
Ilmarinen: Graafinen ohjeistus
Ja itse merkki näyttää tältä:
Merkistä satunnainen katselija löytää kyllä helposti tyylitellyn i-kirjaimen, kunhan tietää yrityksen nimen. Tämä riittäisi, aika työelämän palveluksessa ja eläkepäivät jäävät sen sijaan hieman väkisin selitellyiksi. Mille tahansa kuviolle pystyy kehittämään tarinan, kunhan sitä hieman miettii.
En halua tässä Ilmarista mitenkään moittia, mutta mielestäni merkki kantaisi itsensä paremmin ilman selittelyjä.
Mutta jos selittelyjä kaipaatte, olen tehnyt sellaisen myös omalle tunnukselleni. Voici:
Seppänen-blogin liikemerkki koostuu staattisesta et-merkistä, jonka sarjakuvamaisuus kuvaa kevyttä suhtautumista kirjoitteluun ja jonka pyöristetyillä kulmilla ympäröity laatikko yritystä hienostuneisuuteen.
Seppänen-blogin liikemerkin selitys
Tunnuksesta on havaittavissa ainakin seuraavaa:
Ja kuten odottaa saattaisi, olen kirjoittanut selityksen näin jälkikäteen. Hyvin näyttää toimivan. En ihan muista, mutta ei minulta tainnut juuri kymmentä minuuttia kauemmin mennä merkin sommitteluun.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.