Hyppää sisältöön.

Arkisto Syyskuu 2005 5. päivä

Taittohuolia

Blogi, maanantaina 5.9.2005,

Pni ilmoitti minulle, että hänellä on huolia taittoni kanssa. Hänellä leipäteksti on oletusarvoisesti aivan liian pientä, ja kun hän kasvattaa tekstin kokoa kaksi pykälää, ei linkkilista mahdukaan enää tekstialueen viereen.

Tämä on harmillista, sillä mielestäni jokaisen nettisivun tulisi näkyä kaikilla vähintään tyydyttävästi ihan oletusarvoisesti. Hienosäätöä voi kukin itsekseen tehdä, mutta se on kehittyneille käyttäjille. Eihän tekstin kokoa jaksa jokaisella sivulla erikseen säätää.

Itselläni tämän blogin etusivu näkyy näin:

Ihan Firefoxilla ja Windowsilla. Ei näkymä muutu Operalla — tai Internet Explorerillakaan, joten perustaltaan sivuston tulisi olla kunnossa. Huomionarvoista on, että minulla tekstialueen leveys on jo oletuksena suurempi kuin Pni:llä kasvattamisen jälkeen. Yhdessä arvelimme ehkä Macin erilaisen ruuturesoluution olevan yksi syyn aihe, muttemme päässeet siitä juurikaan pitemmälle.

Itse voin muuttaa tekstin kokoa Ctrl+- ja Ctrl++ -yhdistelmillä ja taitto seuraa kiltisti perässä — ainakin ylöspäin. Pienennyksessä tulevat rajat vastaan aiemmin, mutta suurennuksessa edes vierityspalkkien ilmestyminen ei hajoita taittoa.

Korjauksia

Muutin hieman tyylimäärityksiä laittamalla enemmän kirjasinmäärityksiä tyylitiedostoon. Ehkä syynä on kirjasinkokojen erilainen periytyminen?

Onko kenelläkään muulla ollut ongelmia taittoni kanssa? Etenkin Mac-käyttäjiltä kaivataan vihjeitä.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.