maanantaina 19.9.2005 luokassa Käytettävyys
Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä työpisteen tulee olla mahdollisimman mukava riippumatta tehdäänkö siinä varsinaisesti työtä vai ei. Siten pöydän tulee olla oikealla korkeudella niin, että jalat yltävät tuolilta hyvin maahan ja että käsivarren kulma tulee sopivaksi. Myös tuolin tulee olla riittävän pehmustettu ja istuma-asennon siinä tulee olla oikea.
Nykyisin harmittelen sitä, ettei tuolissani ole niskatukea, sillä pään kannatteleminen koko päivän vaatii aika lailla energiaa niskalihaksilta. Siksi olisi mukava nojata pieni pää tukeen ja blogata innokkaasti, energisesti. Tällä hetkellä pään lepuuttaminen onnistuu vain valumalla erittäin pyöristyneeseen istuma-asentoon, mitä ei voi pitää millään mittapuulla ergonomisena.
Siksi ihmettelen näitä lehdissä olevia työpisteitä, joissa näyttäisi olevan kaikki väärin. Katsokaa vaikka oheista Me Naiset -lehdessä esiteltyä puuhanurkkausta:
Tuossa pitäisi sitten laskuja maksella. Tuolissa näyttäisi olevan vain minimaalisesti pehmustetta. Siinä kyllä takapuoli puutuu vähänkään pitemmällä istunnolla. Pöytä on laitettu seinää vasten tarjoten huonosti jalkatilaa. Minne istuja oikein kuvittelee ojentavansa jalat? Roskalaatikkokin on laitettu sinne tilaa syömään. Pöytään integroidut laatikot vievät myös reisiltä tilaa. Kovin kapoiselta näyttäisi tila tuolin ja pöydän alapinnan välillä olevan.
Kirjoituspintana toimii lasilevy. Ovatko ajatelleet miten kylmäksi se muuttuu talvella? Siinä saa jännetupintulehduksen ihan kaupanpäälliseksi. Lasilevyn terävä reuna osuu myös käsivarsille eikä käsivarren kulma näppäiltäessä näytä oikein hyvältä sekään. Pöydällä ei myöskään ole tilaa papereille ja kirjoittamiselle.
Perintönä kulkenut pöytä kasvaa työpöydäksi uudella lasikannella
. Kuulkaas nyt, se perintöaines voidaan kuljettaa suoraan museoon. Montakymmentä vuotta sitten ei tiedetty ergonomiasta mitään. Kyllä nykynainen tarvitsee modernimman työpisteen.
On pisteessä hyvääkin. Käyttöjärjestelmäksi on valittu ainoa ja oikea Windows XP. Ja näyttää tila ihan kuvaukselliselta.
Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen