Eksklusiivisuuden päihdyttävä tunne

Yleinen, tiistaina 25.10.2005,

Oletteko käyneet Stockmannilla Kauppakeskus Jumbossa? Ai niin, ette tietenkään, sehän avataan vasta ylihuomenna! Voi teitä poloisia, olette jääneet paljosta paitsi.

Etuoikeutettuun ryhmään kuuluminen saa aina itsensä tuntemaan tärkeäksi ja erityiseksi. Kun Top-listan uutta versiota pääsivät beta-testaamaan vain harvat ja valitut, nakkelivat he tuolloin niskansa melkein sijoiltaan ja piehtaroivat ylemmyydentunnoissaan. Muut katselivat kateellisina vieressä vakuutellen ja valehdellen asian olevan heille yhdentekevä.

Ei ole väliä kuinka vähäinen etuoikeus on, pelkkä sen olemassaolo riittää antamaan euforiaa kantajalleen vielä olan takaakin. Vähintään miljoona suomalaista kuuluu jonkinlaiseen etuoikeutettuun ryhmään — työpaikkaan, pursiseuraan, nörttikerhoon — ja he ovat ylen ylpeitä siitä. Katsokaas mitä tuossa ovessa lukee? Vain henkilökunnalle — Endast för personalen. Katsokaas mitä minulla on kädessäni: avainkortti! Ja näin vilautan sitä lukijalle ja menen sisään eikä teillä ole mitään oikeutta sinne!

Etuoikeutettuun ryhmään kuuluminen saa siis aikaan positiivisia viboja, mutta miten asia on pohjimmiltaan? Kun muut näkevät paratiisin portit, näkee henkilö tunkkaisen ja likaisen pukuhuoneen ankeine metallisine kaappeineen. Vessasta on paperi loppu eikä käsipyyhkeitäkään ole. Tunne on nyt kovin erilainen kuin suuren yleisön puolella.

Mutta silti! Millaisen hyvän olon siitä saakaan. Miten päihdyttävältä tuntuu kävellä sinne minne muut eivät pääse. Kuulua johonkin, kuulua etuoikeutettuihin ihmisiin.