Hyppää sisältöön.
Arkisto › Marraskuu 2005 › 19. päivä
Lauttasaari-seuran julkaisemassa Lauttasaari-lehdessä on keskusteltu kovasti sisällön suhdetta lehdessä ja internetissä. Julkaiseva seura on halunnut siirtää sanomalehden yhä enenemissä määrin verkkoon ellei peräti sinne kokonaan. Tästä kertoo Seppo Väisänen kolumnissaan 17.11.2005. Motivaattorina ovat olleet rajut säästöt, tietenkin. Lauttasaari-seura pitää lehteään nykyään enemmän kustannustekijänä kuin ilmoituskanavana. Painokustannusten tiputtua pois voitaisiin säästyneet rovot kohdistaa parempaan ja laadukkaampaan sisältöön.
Hanketta vastaan on puhunut voimakkaasti Lauttasaaren runsas eläkeläisväestö. Ei tosin suoraan mutta demografisesti. Uudistuksia lehteen on jo tehty, muun muassa vaihto trendikkääseen tabloid-kokoon. Koostahan se on ollut kiinni.
Lehden ja seuran sisälläkin on kuohunut: on ollut talousvaikeuksia, uppiniskaisia valtaapitäviä, vaihtuvaa henkilökuntaa sekä kannibalismia toimittajien keskuudessa; eräskin päätoimittaja perusti suoraan ja kysymättä kilpailevan julkaisun: Lauttasaaren Sanomat.
Väisänen näkee kuitenkin kaiken tomun ja hälyn keskellä auringon pilkettä ja iloitsee avoimesti pienistä asioista: On lehdessä toki hyvääkin tapahtunut. Lehti on vihdoin saanut alle kuusikymppisiä kolumnisteja
.
Siitä meille verkkotoimittajille perspektiiviä.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.