Hyppää sisältöön.

Arkisto Joulukuu 2005 7. päivä

Jouluterveiset, jouluterveiset

Blogi, keskiviikkona 7.12.2005,

Muistan erityisen hyvin yhden joulunalusviikon kauan kauan sitten kun internetistä ei ollut tietoakaan, ja ihmiset viihdyttivät itseään käymällä elektronisissa bokseissa, purkeissa, tai BBS-paikoissa. Tuolloin minä jäsenenä yhdessä sellaisessa sain yllättäen ja pyytämättä sen ylläpitäjältä joulukortin. Koska säästän kaiken, on tuokin kortti vielä tallessa. Kas tässä:

Joulukortti

(Ajatus katkeaa toviksi nostalgisoinnin myötä)

Tuolloin ei tuntunut mitenkään erikoiselta antaa osoitteita ja puhelinnumeroita rekisteröityäkseen purkkiin. Tuolloin maailma oli parempi paikka, roskapostista ja henkilöllisyyksien varkauksista ei ollut tietoakaan. Nykyisin on toisin, elämme pikemminkin opt-in-aikakaudella, jolloin mikään ei ole sallittua ilman lupaa.

Koska ihka oikean joulukortin saaminen lämmitti silloin ei ihan niin vanhaa mieltäni kovasti, ajattelin sen tekevän niin nykyisinkin. Etenkin yhä voimistuvan sähköisen viestinnän aikakaudella voisi jokin käsin kosketeltava tehdä hyvää.

Nyt päästäänkin asiaan. Voisin nyt vuorostani ilahduttaa teitä, rakkaat lukijani, pyyteettömästi ja vilpittömästi joulukorteilla. Joten jos tahdot saada joulun sanoman konkretisoivan, selluloosakuidusta tehdyn, joulun väreihin soinnutetun joulukortin, on sinulla kolme vaihtoehtoa:

  1. Lähetä postiosoitteesi minulle sähköpostitse ja saat toivon mukaan ennen suuren juhlan alkua yllä mainitun esineen. Älä huolehdi turhaan, en minä välitä osoitettasi Suomen Suoramarkkinointiliittoon.
  2. Jos bloggaat anonyymisti ja tunnet yksityisyytesi uhatuksi, lähetä ilmoitus halukkuudestasi edelleen sähköpostitse ja saat joulukortin paluupostissa liitetiedostona.
  3. Jos taas olet vakaasti sitä mieltä, että tämä kaikki on vain turhaa hempeilyä, voit unohtaa kaiken.

Ho, ho, ho. Glada vappen.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.