Hyppää sisältöön.

Arkisto Joulukuu 2005 16. päivä

Hampuroikaa ja hankkikaa palvelua

Yleinen, perjantaina 16.12.2005,

Mantroja aamiainen on päivän tärkein ateria ja munalla töihin vaikka väkisin olemme saaneet kuunnella kyllästymiseen asti. Uskomme kyllä aterian tärkeyteen, ja mikä olisi parempi tapa osoittaa ymmärtämystämme kuin panostaa ateriaan — hampurilaisravintolassa.

Juhana Rossi kirjoittaa Helsingin Sanomissa 14.12.2005 siitä kuinka palveluyhteiskunta alkaa aamiaisesta. Hänen aamiaisensa alkaa hampurilaisella. Tai oikeammin ruisleipä–salaatti–kotletti-yhdistelmällä. Silti, suomalaisen pikaruokaravintolan palvelun heikkous on saanut hänet melkein polvilleen. Hänen mukaansa vähintään kerran viikossa joku aineksista unohtuu, myöhästyy, on vaihtunut toiseksi tai maksaa liikaa/liian vähän.

Tästä tulevat itselleni elävästi mieleen omat hampurilaisravintolakokemukseni. Olen yhdestä jo kirjoittanut, joten eikö olisi aika toiselle? Javisst, sanoi herastuomari ja antoi mennä.

Olen kolmena peräkkäisenä kertana ollut yhdessä ja samassa nimeltä mainitsemattomassa paikassa hankkimassa kupuni alle samanlaista ateriaa — samalta tytöltä. Kyllä, tismalleen sama asiakaspalvelija siellä tiskin toisella puolella on ollut jo kolmatta kertaa. Ja kertaakaan ei tilaukseni ole sujunut täysin kommelluksitta.

Ensimmäisellä kerralla tilasin aterian lisukesalaatilla, mikä on ilmeisesti terminologian kannalta väärin, sillä ranskalaiset jäivät pois. Toisella kerralla tilasin aterian, ja lisäksi salaatin. Minua laskutettiin euron liian vähän. Huomautin siitä palvelijalle, ja hän totesi unohtaneensa lisälaskutuksen. Kolmannella kerralla tilasin saman kuin ennenkin: aterian, ja lisäksi salaatin. Taas hän laskutti euron liian vähän. Huomautin ja korjattiin.

Mietin vain olisinko saanut ateriani kaksi kertaa euron alennuksella? Kansalaisvelvollisuuteni, my civic duty, velvoitti minua kuitenkin korjaamaan virheen. Mahtaako sama tyttö muistaa oikean laskutustavan, jos menen sinne neljännen kerran? En ole häntä vaaninut ja jonoa vaihtaen valinnut. Sattuma on tehnyt vain tehtäviään.

Niin kuin Rossi jaksaa jatkaa samalla linjallaan, pienestä palvelun epäkohdista huolimatta, ehkä jaksan minäkin omaani mennä, uudestaan ja uudestaan. Katsotaan ensi viikolla miten käy.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.