Hyppää sisältöön.
Arkisto › Joulukuu 2005 › 16. päivä
Mutta pysyvät silti ystävinä. Koska olen viime aikoina saanut tämän vuoden kiintiön täyteen joulukorttien tulostamisesta, suurin piirtein joka sidosryhmälle siis, rohkenen avautua syvällä äänellä ja kertoa muutaman huomion tästä.
Mustesuihkutulostimella ja lasertulostimella on kummallakin omat vahvuutensa ja heikkoutensa, tulostustilanteet joissa yhtä kannattaa käyttää toisen asemesta. Ja päinvastoin. Tulostimen toiminnan tunteminen auttaa valinnassa.
Kotikäytössä yleisemmässä mustesuihkutulostimessa väri on nestemäisessä muodossa, musteena. Tulostin sylkee, pthyi, mustetta pienen pieninä pisaroina tulostusalustalle, yleensä paperille. Lasertulostimessa väri on taas jauheena. Tulostettaessa tulostin tartuttaa ensin värijauhetta valoherkälle rummulle, minkä jälkeen siirtää kuvan rummulta paperille niin sanotusti mankeloimalla. Kuumuus kiinteyttää värin paperin pintaan.
Näistä värinsiirtotavoista syntyvätkin erot. Mustesuihku on parhaimmillaan valokuvien tulostamisessa, sillä nestemäisen musteen suihkimisella saa näyttävämpiä kuvia aikaan. Vastaavasti terävää viivagrafiikkaa sisältävässä aineistossa, kuten tekstissä, reunat ovat helposti musteella epätasaiset. Mustepisaroiden koko ei välttämättä ole riittävän pieni ja muste myös imeytyy helposti huokoiseen paperiin ja sotkee varsinkin viivagrafiikkaa. Myös tulostukseen kuluva aika on pitkä, mustepisaroiden suihkuttelu vie aikansa.
Lasertulostin on sen sijaan omimmillaan juuri tekstin ja viivagrafiikan tulostuksessa. Jo halpa mustavalkolaser saa menetelmänsä ansiosta aikaan veitsenterävää grafiikkaa. Myös tulostimen nopeus on omaa luokkaansa. Paperin pyöräyttäminen rumpua vasten on nopeampaa kuin jokaisen pisteen yksittäinen suihkiminen. Lasertulostin on valitettavasti herkkä paperin epätasaisuuksille. Nämä tuottavat tulosteeseen laikukkuutta, koska onkaloiden ja kolojen pohjat eivät tapaa rummun pintaa. Mustepisarat saavuttavat pohjankin. Valokuvissa laser ei vielä yllä mustesuihkun tasolle. Värilaserit ovat tosin vasta viime aikoina halventuneet riittävästi kuluttajien kukkarolle sopiviksi.
On huomattavaa, että tekninen kehitys kuroo tulostimien välistä kuilua umpeen kummastakin päästä. Harva pystyy enää paljain silmin erottamaan mustesuihkun ja laserin eroa tulostetusta tekstistä. Mustesuihkujen yksittäisten pisaroiden koko on jo pikolitraluokassa (0,000 000 000 001 litraa). Myös lasereiden valokuvien laatu paranee koko ajan. Valmiista tuloksesta käytetyn laitteen pystyy kuitenkin arvioimaan sormituntumalta. Lasertulosteissa paperille poltettu jauhe on hieman kohollaan, mustesuihkun muste on taas imeytynyt paperin kuituihin. Muste myös tuoksuu enemmän musteelta, valmistajasta riippuen. Lasertulostimiin ei yleensä voi laittaa jatkolomakkeita, A4-arkkia pitempiä kokoja, mutta mustetulostimet hyväksyvät jopa metrien mittaiset mielenosoitusbannerit. Leveys on tietenkin rajattu. Lasertulostimella pystyy vielä lämmittämään kohmeisiä sormiaan työntämällä ne tulostuksen aikana paperin ulostuloaukosta sisälle.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.