Hyppää sisältöön.

ArkistoJoulukuu 2005 › 28. päivä

Vauhtikellot ranteessa

Laitteisto, keskiviikkona 28.12.2005,

Nyt kun kinkut on syöty, tofut imetty ja mannapuurot ryystetty, on aika palata arkeen. Paitsi eräät, jotka huitelevat vielä toppahaalareissa.

Kauppalehti Presso on kiinnittänyt huomioni hieman horjuvalla menestyksellä — välillä onnistunut, välillä ei. Mutta yksi asia on ylitse muiden, nimittäin liitteen viimeisellä sivulla esiteltävät luksustuotteet. Esittelyt menevät vahvasti tunnepohjalta, mutta niinhän on tarkoituskin. Joulupäivän (24.12.2005) lehdessä oli autourheiluhenkinen kilpuri, Tag Heuerin Monaco, kilpakumppaneineen.

Kirjoituksessa tosin löpistiin pitkä pätkä Steve McQueenin saavutuksista Le Mans -elokuvassa, ilmeisesti palstantäytteeksi, mutta päästiin siinä asiaankin. Lehti kuvailee kelloa valtavaksi teräsmötikäksi, joka edustaa osapuilleen miehekkäintä kellodesignia mitä mies voi hankkia. Näyttää kuulemma vielä hävyttömän seksikkäältä myös naisen sirossa ranteessa.

Ajannäytin vaatii kuitenkin kantajaltaan kuninkaan itsetunnon. Se on lisäksi väkevä statement missä tahansa, lehden sanoin.

Helpommalla pääsee, kun valitsee viikonlopun automatkalle ranteeseensa Cartierin kauniin Roadsterin tai Chopardin hillittyä miljonäärieleganssia himmeästi hehkuvan Gran Turismon.

Suosittelevat kolmanneksi vaihtoehdoksi JeanRichard Sebring -kelloa. Kellot saa kotiinsa 3000–4000 eurolla kappale.

Kuka käyttää?

Tässä herääkin ajatus siitä ketkä mahtavat olla niin rohkeita, että uskaltavat tuollaisen mötikän ranteeseensa vyöttää? Yhden vastauksen antaa City-lehden välissä aikoinaan tullut tyyliliite. Ravintoloitsija Sedu Koskinen: Miehen kengistä ja kellosta voi lukea aika paljon. Sovitaan näin.

Tag Heuerilta löytyy myös Monza, kuin Monaco mutta rauhallisemmalla muotoilulla. Kaikki edellä mainitut ovat mekaanisia automaattikoneistolla, joten vetämistä vaativat, jos ovat ranteesta pois usemman päivän. Mutta tämähän kuuluu asiaan.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.