Arvokellon käytännön valinta

Laitteisto, lauantaina 14.1.2006,

Tässä jokin aika sitten saatiin arvokellon hankintaprosessin teoriaosuus selvitettyä, joten tänään päästään itse käytäntöön.

Kiertelyä ja kaartelua liikkeissä

Jos sattuu asumaan Helsingin lähettyvillä, on hyvä tilaisuus mennä ikkunaostoksille. Sehän ei maksa mitään. Pelkästään Aleksanterinkadun varrella on ainakin kolme liikettä. Risteävillä kaduilla, ainakin Mikonkadulla on muutama lisää. Pohjoisesplanadillakin yksi.

Ylellisimmän tunnelman kokee Lindroosilla, siellä upottavalla kokolattiamatolla seistessä tekisi mieli ottaa kengät pois. Arvokkuutta tuo alati läsnä oleva myymäläkohtainen vartija. Sen takia, tai siitäkin huolimatta, liike ryöstetään melkein joka vuosi. Parhaimmassa tapauksessa asiakas pääsee elämysten keskelle. Lindroosilta löytyvät myös monet arvokkaimmat kellot: Breguet, Ulysse Nardin, Vacheron Constantin. Liike on huonoksi onneksi turistien suosiossa eikä kaksi asiakaspalvelijaa tahdo aina riittää. Mutta mikäs siellä plyysin päällä seistessä on.

Kellon hankinnasta yleensä

Mielestäni mies (tai nainen) ei tarvitse kolmea rannekelloa enempää. Arkikello, juhlakello ja urheilukello riittävät. Tässä ajattelutavassa on tosin muutama heikko kohta. Kolme ei välttämättä varsinaisesti riitä. Voi käydä niin, että juhlakelloa tulee pidettyä arkenakin, tai sitten tarvitaan arjen ja juhlan väliin jotain. Urheilukellojakin voi olla useampaa sorttia; puhtaaseen hikiliikuntaan ja eleganttiin hiihtelyyn. Tietenkin ne, joiden mielestä matkapuhelimen kello riittää nyt ja aina ovat luultavasti niitä samoja, joilla ei ollut rannekelloa ennen matkapuhelimiakaan. Kukin taaplaan tavallaan.

Jos ei ole muutamaan (tai kymmeneen) vuoteen katsellut markkinoita, huomaa miestenkelloa hankkiva ensimmäiseksi kuinka kookkaiksi ne ovat kasvaneet. Nykyisten mallien kellotaulut ovat jo aikamoisia sellaisenaan, kronografilla (ajanotolla) varustetut peräti jättiläisiä. Ilmeisesti suuri ostava yleisö haluaa juuri tällaisia. Löytyy sieltä joukosta sopivan kokoisiakin, arvokelloalalla muodin tuulet eivät puhalla puhurin tavoin.

Osa miehistä haluaisi siis pienemmän kellon, osa naisista taas suuremman. Perinteisesti naistenkellot ovat siroja ja pieniä, korumaisia. Sellaisia perinteisen roolimallin mukaisia. Tilanne on hieman samantapainen kuin silmälasien hankinnassa. Vaikka optikon seinät on peitetty erilaisilla kehyksillä, ei niistä oman maun mukaisiksi sovellu kuin kourallinen. Paitsi jos pitää suurelle yleisölle suunnatuista muotikehyksistä. Kelloissa on sama juttu; kunhan valikoi tietynlaisen kellotyypin sellaiseksi jonka haluaa, rajautuvat vaihtoehdot aika niukaksi. Vaikka kaikki muut ominaisuudet olisivatkin kohdallaan, tulee hinta viimeistään vastaan.

Kannattaa muistaa kellon hankinnassa sama asia kuin vaatteidenkin: yhden osasen on sovittava muuhun kokonaisuuteen. Metsämiehen reidenpaksuiseen ranteeseen ei Cartierin Tank Américaine oikein sovi eikä jättiläismäistä kronografia kuten Tag Heuerin Monacoa taas kannata hankkia pajun paksuiseen oksaan. Ei vaikka olisi kuinka pieni pippeli tahansa. Niin kuin pukeutumisessa, on naisilla kelloissakin enemmän liikkumavaraa.

Tekniikasta

Automaatti vai kvartsi?

Rannekelloja saa kahdenlaisella koneistolla: mekaanisella automaattikoneistolla ja kvartsikoneistolla. Myös puhtaasti käsinvedettäviä mekaanisia koneistoja on tarjolla, mutta harvemmin. Digitaaliset koneistot unohdan tässä yhteydessä vaikka Breitlingiltä niitä löytyy. Automaattisessa koneistossa käden liike heiluttaa puoliympyrän muotoista levyä, joka on kiinnitetty epäkeskeisesti yhdestä reunastaan. Levy varaa pyöriessään liike-energiaa muutaman hammastuksen avulla jouseen. Tämä jousi puolestaan luovuttaa saatua jännite-energiaa edestakaisin heiluvalle vauhtipyörälle (näkyy alimpana Jaeger-LeCoultren kuvassa), jonka tehtävänä on tahdittaa kellon käyntiä. Vauhtipyörä heiluu yleisimmin kolme, neljä kertaa sekunnissa (3, 4 Hz). Kvartsikoneistossa kelloa tahdittaa paristosta energiansa saava värähtelevä kvartsisiru. Yleensä taajuudella 32 868 hertsiä.

Menetelmien kanssa on kuin vertaisi vinyylilevyä ja CD-levyä. Kvartsikoneisto on ylivertainen kaikin suurein mitattuna: halvempi, tarkempi, huollettavampi, pienempi. Automaattikoneistoja hankitaan ainoastaan niiden tunnearvon takia, eräänlaisena kunnianosoituksena kelloseppiä kohtaan.

Myymälän vitriinissä automaattikoneiston tunnistaa siitä, että sekuntiviisari ei joko liiku (ei energiaa) tai liikkuu tasaisesti liukuen. Kvartsikoneistojen sekuntiviisarit hyppäävät aina sekunnin kerrallaan. Automaattikoneisto tikittää kuuluvammin ja liikkeenvaraajana toimiva puoliympyrä sekä tuntuu että kuuluu kelloa kallistettaessa, niin kuin siellä olisi jokin osa irti. Jos kellossa on läpinäkyvä takaosa (monissa on), levy myös näkyy muun koneiston tavoin. Automaattikellojen kellotauluissa lukee usein Automatic.

Kronografilla vai ilman?

Ajanottomahdollisuus on rannekellossa aika turha ominaisuus. Napit ovat pieniä ja viisarien osoittamia arvoja on vaikea lukea. Yleensä kronografi hankitaan vain sen takia kun se on mahdollista, hienompaa. Ja vaatii kronografi kellosepältä enemmän. Jos kronografi tulee jonkin miellyttävän kellomallin mukana, ei toiminnallisuutta kannata hyljeksiä. Kvartsikelloissa kronografin hintakaan ei hirvitä.

Kronografia ei kannata sekoittaa kronometriin. Termi kronometri tarkoittaa, että kello läpäissyt sveitsiläisen standardointielimen COSC:n testit. Niissä kelloa säilytetään parin viikon ajan eri asennoissa ja eri lämpötiloissa ja kellon pitää pysyä lähes oikeassa ajassa. Yleistäen: heitto saa olla enintään viisi sekuntia vuorokautta kohden. Saadakseen tämän merkinnän täytyy automaattikellon koneiston olla aika lailla täydellinen. COSC testaa myös kvartsikoneistoja, mutta tällöin kellon kokema rasitus on huomattavasti kovempi ja vaatimukset vähintäänkin tiukemmat. Timezonessa on pitkä kronometriin liittyvä kirjoitus. Ja kronometrejä ei ole muita kuin sertifioituja.

Nahkaa, terästä, kumia?

Rannekkeita saa nahkaisina, metallisina, kumisina ja kankaisina. Riippuen tietenkin kellomallista. Nahka ja teräs ovat yleisimmät, arvokkaimmissa käytetään myös jalometalleja kuten kultaa ja titaania. Lähinnä makukysymys. Kannattaa kuitenkin muistaa, että materiaaleilla on myös fyysisiä ominaisuuksia. Ettei nahka kestä jatkuvaa kastumista. Ettei kumi hengitä. Ettei metalli ole talvella miellyttävin. Kumisia käytetään lähinnä sukelluskelloissa. Teräs kulkee siinä välissä, varmana valintana.

Ranneke on kellon halvin osa ja sen voi helposti vaihtaa. Nahkaisen joutuu jossain välissä vaihtamaankin. Jos tiettyyn malliin ei saa vaikka sinistä nahkaranneketta mutta sisarmalliin kyllä, onnistuu rannekkeen vaihtaminen useimmiten. Joidenkin kellojen mukana tulee kaksi ranneketta oletuksena. Kelloon voi vaihdattaa myös ulkopuolisen valmistajan rannekkeen sillä rannekekoot ovat aika standardoituja. Tosin tällöin menettää osan eksklusiivisuudesta.

Mineraali- vai safiirilasi?

Kellon lasin teossa tasapainotellaan naarmuuntumis- ja iskukestävyyden välillä. Kun lasi kestää hyvin iskuja, ei se kestä enää naarmuttamista. Ja toisin päin. Halvemmissa kelloissa on yleensä mineraalilasi, joka on kompromissi hinnan ja kestävyyden suhteen. Arvokelloissa käytetään safiirilasia, joka on käytännössä naarmuuntumaton. Sitä pystyy naarmuttamaan vain timantilla. Ei safiirilasi silti särkymätön ole, kyllä sen iskemällä hajalle saa.

Jalokivillä vai ilman?

Kellon hintaa pystyy keinotekoisesti nostamaan lisäämällä siihen jalometalleja ja jalokiviä. On jokaisen päätettävissä mitä mieltä tästä on. Jalokiviä (yleensä synteettistä rubiinia) käytetään myös kellon koneistossa laakereina ja kuluvissa osissa. Tästä osoituksena on usein merkintä (esimerkiksi) 17 jewels kellon koneistossa tai takalevyssä.

Lopuksi

No niin, eiköhän tässä tullutkin pintaraapaisu arvokellojen maailmaan. Käsittelemättä jäivät takometrit, kuukellot ja monet muut. Lisää tietoa halajavalle on internet avoinna. Luulen Tiedän, että kelloihin liittyviä kirjoituksia on tulossa täälläkin lisää.