Hyppää sisältöön.
Arkisto › Tammikuu 2006 › 21. päivä
Kalamuki linkkaa innokkaasti Piraattitehtaaseen — muutaman ministeriön, Tekijänoikeuden tiedotuskeskuksen ja Luovan työn tekijöiden yhteistyötuotokseen — jonka tarkoitus on opettaa nuoret kaidalle tielle. Siis selittää heille piratisoinnin pahuus. Sivuille on laitettu asian perille vievä sarjakuva, jonka Kalamuki myös lyttää sivujen esteettömyyden myötä.
Varsinainen itkuni aihe on PDF-muotoon taitettu sarjakuva. Tuon noin kaksimegatavuisen tiedoston voi sivuilta ladata omalle tai koulun koneelle ja katsella sieltä sitten. Mutta ei tulostaa, sillä se toiminto on kryptauksella estetty. Voi vain ihmetellä tätä edunajajien järjestöjen nurkkakuntaisuutta, siellä ei tosiaankaan tajuta. Kaikki kopiointi ja levitys nähdään vain pahuutena ja mikäli he siihen pystyisivät, estäisivät varmaan myös kuvaruutukaappaukset sarjakuvasta.
Homman nimi on tämä: PDF-dokumentteja ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu ruudulta katseltaviksi. Koko formaatti kehitettiin tulostusta silmällä pitäen. Siihen on aikojen saatossa lisätty selattavuutta helpottavia toimintoja, muttei ohjelma mikään keijukainen vieläkään ole. Jos Adobe saisi päättää, pyörisi koko netti PDF:n ympärillä. Mutta tämä on toinen asia.
Onneksi PDF-sarjakuvalle on sallittu Content Accessibility, mitä se sitten tarkoittaakaan. Oppilaille, heille joille sarjakuva on suunnattu, olisi kätevää voida lähettää dokumentti suoraan koulun värilaserille ja saada kotiin siisti propagandalehtinen. Sitä voitaisiin sitten koko perheen voimin sohvalla selailla. Vanhemmat ja teinit sievässä sovussa. Tosin nykyisellään dokumentin kuvat eivät oikein kestä tulostamista, mutta ainakin periaatteessa.
PDF-dokumentin työstäjille tiedoksi, että niihin voi liittää myös linkkejä. Esimerkiksi viimeisellä sivulla olevan tekstin www.piraattitehdas.fi päällä tassu ei muutu sormeksi vaikka kuinka yrittäisi. Linkkitekstien kopioiminen aivojen kautta on niin vanhanaikaista. Ja niin sen joutuu tekemään, sillä dokumentistä ei voi kopioida tekstiä. Eipä tietenkään. Ketkä ovat tässä niitä piraatteja? Lisäksi tällä hetkellä koko piraattisivusto on alhaalla.
Hyvää sarjakuvassa on se, että sen on piirtänyt Anssi Rauhala.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.