Hyppää sisältöön.

ArkistoTammikuu 2006 › 22. päivä

Kopiosuojaukset tekevät tuloaan nettisivuille

Huumori, sunnuntaina 22.1.2006,

Päivitys 23.1.2006: Kirjoituksen julkaisua seuranneena päivänä Lauri Seppänen otti yhteyttä toimitukseen ja vaati kirjoituksen poistamista sillä hän katsoi tulleensa lainatuksi ja ymmärretyksi väärin. Hän kertoi, että kopiosuojauksen mediajulkisuus oli noussut aivan liian suuriin mittasuhteisiin. Hän kertoi myös poistaneensa toistaiseksi kopiosuojauksen käytöstä. Aika ei ollut vielä kypsä, totesi hän ja jatkoi: Tulen laittamaan myöhemmin toisen sukupolven suojauksen, joka on tehokkuudessaan aivan eri kertaluokkaa.

Nettisivujen tekstien ja kuvien luvaton kopiointi ja käyttäminen edelleen omissa nimissään on erittäin yleistä. Vanhastaan aineistoa on plagioitu koululaisten esitelmiin, mutta nykyään on vallalla myös materiaalin väärinkäyttöä muilla nettisivuilla.

Yksi tällaisen rikoksen uhri on Seppänen-blogin Content and Brand Manager Lauri Seppänen. Hän on havainnut, että hänen kirjoituksiaan lainataan eri puolilla internetiä. Etenkin otsikkojen säännönmukaista väärinkäyttöä on havaittavissa useammalla sivustolla. Seppänen on siksi laittanut blogiinsa kopiosuojauksen tekstin ja kuvien lataamisen estämiseksi.

Kun hänelle huomautettiin, että myös linkit ovat lakanneet toimimasta kopiosuojauksen käyttöönoton myötä, vastasi hän, että linkit ovat vain ekstraa eivätkä välttämätön osa nettisivuja toiminnallisuutta. Sitä paitsi, hän lisäsi, useimmat eivät edes tiedä mitä linkit ovat. Miksi heidän pitäisi niistä huolehtia?

Seppänen huomautti, että heitetäänhän sanomalehtikin lukemisen jälkeen pois. Joku voi sitä saunansytykkeenä käyttää, mutta ei se ole lehden alkuperäinen tarkoitus. Hänen mukaansa kopiointisuojauksen tarkoitus on vain vähentää laajamittaista luvatonta kopiointia. Niille, jotka haluavat käyttää linkkejä, on niitä varten kehitetty dedikoituja ohjelmia.

Kopiosuojaus on valitettava seuraus tahallisesta oikeuksien poljennasta, muistutti Seppänen lopuksi, ja varoitti vielä, että suojauksen tekninen ohittaminen on nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön mukaan rangaistava teko. Kyllä tässä rehellinen sisällöntuottaja on vaikeuksissa, jos ei saa omia tuotteitaan puolustaa.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.