Hyppää sisältöön.

ArkistoTammikuu 2006 › 30. päivä

Lahjoja ylläpitäjille

Internet, maanantaina 30.1.2006,

Maaliskuu on mukava kuukausi. Silloin alkavat päivät pidentyä ja kevät vähitellen koittaa. Ensimmäiset, ne rohkeimmat kottaraiset palaavat Espanjasta tutuille seuduille. Mäyrät ryömivät koloistaan ja lähtevät kevään ensimmäiselle appeenhakuretkelle. Eräät täyttävät myös vuosia tuolloin.

Mutta helmikuu, tuo ensi keskiviikkona alkava voimainkoitos, miten hankala ja vihuliainen se onkaan. Vaikka se on lyhyin kaikista, tuntuu se näin keskitalvella nälkäkuukauden mittaiselta. Aurinko pysyttelee edelleen liian vähän aikaa taivaankannella, räystäät eivät vielä tipu eivätkä linnut laula.

Siksi ajattelin piristää edes joitain. Ajattelin antaa seuraamieni blogien ylläpitäjille kuvitteellisia lahjoja. Palkinnoksi siitä, että he jaksavat kirjoittaa hyviä juttuja ja kivaa kirjallisuutta. Kuvitteellisissa lahjoissa yhdistyvät pelkät hyvät puolet: antamisen ilo ja homman halpuus. Tavallisien lahjojen kanssa tuppaa budjettirajoite tulla vastaan turhan nopeasti.

Joten tässä saatte imaginääriset ja vähemmän stereotyyppiset lahjanne aakkosjärjestyksessä:

Jussi saa pullon absinttia lohkareesta selviämiseen.

Pullo absinttia

Marjut saa mummoystävälliset töppöset kylmille talvi-illoille.

Tossusukat

Mikko saa Reinot niiden edellisien kovalle kulutukselle altistuneiden tilalle.

Reino koiran riepoteltavana

Pauliina saa utareenvärisen Patek Philippe Complication 4936 J:n pahimman koti-ikävän varalle. Kuukellosta voi tarkistaa myös milloin pitäisi olla navetalla (huomaa konditionaali).

Patek Philippen kello

Pni saa nahkaliivin katu-uskottavuuden ylläpitoon (nainen ei kuulu lahjaan).

Nainen ja mies nahkaliiveissä

Riku saa Shar Pein aiheuttamaan hämmennystä; mihin loppuu koira ja mistä alkavat housut?

Shar Pei

Tuija saa paristoja, jotta hän pysyisi eetterissä myös verkkovirran ulottumattomissa.

Duracell-paristot

Yoji saa kehystetyn Jakobin kuvan motivoimaan ja muistuttamaan mitä kohti tähdätä.

Jakob Nielsen kehyksessä

Ja lopuille annan lämmintä kättä.

Käsi lepää hiiren päällä

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.