Hyppää sisältöön.

ArkistoTammikuu 2006 › 30. päivä

Profiilinmukaiset mainokset

Media, maanantaina 30.1.2006,

Välillä on mukava kokeilla jotain uutta. Ostin yhdysvaltalaisen Esquiren, koska siinä näytti olevan mielenkiintoisia artikkeleita.

Esquiren kansi

Sitä selatessa tuli katseltua myös lehteen sijoitettuja mainoksia, ja ne herättivät uteliaisuuden, uteliaisuuden siitä kuinka ne on kohdennettu ja kuinka ne sijoittuvat tarvehierarkian eri portaille. Keräsin siksi kaikki lehdessä olleet koko sivun mainokset luokiteltuna omiin kategorioihin. Toinen sarake kertoo kuinka monta kertaa kyseisen luokan mainos esiintyi lehdessä.

LuokkaKertaa
Vaatteet10
Autot9
Alkoholi8
Kosmetiikka5
Tupakka2
Kellot1
Jalokivet1
Viihde-elektroniikka1
Ruoka1
Lääkkeet1

En ollut kauhean yllättynyt vaatemainoksien suuresta roolista. Automainoksiakin oli niin paljon, että ne melkeinpä kilpailevat autolehden mainosten kanssa. Perinteiset miehiseen elämään kuuluvat alkoholijuomat olivat niin ikään esillä. Olin tosin hieman yllättynyt tupakkamainosten niukkuudesta. Jos niitä kerta saa mainostaa, miksei niin tehtäisi? Onko syy tupakkatehtaissa, lehden linjassa vai missä?

Hämmästelin myös viihde-elektroniikan vähäisyyttä. Elektroniset laitteet kuuluvat lehden sisältökaavioon, mutta mainoksiksi asti nämä eivät tihku. Ehkä viihteen sähköistäjät katsovat lehden olevan enemmän tyyliin keskittyvä. Löytyi sieltä se yksi pakollinen miehen kuntoa kohottava lääkemainoskin.

Mainoksista yleensä

Lukijat suhtautuvat suopeammin aikakauslehdissä oleviin mainoksiin kuin esimerkiksi televisiomainoksiin. Ihmekö tuo, varsinkin yhteen alueeseen keskittyvässä erikoisaikakauslehdessä kohderyhmä on paljon homogeenisempi kuin keskiverrolla televisio-ohjelmalla.

Itsekin katselin ihan mielelläni niitä mainoksia, olivathan ne huolella ja taiten tehtyjä. Ulkomaalaistyylinen mainosten sijoittelu on rantautunut jo Suomeen. Tiedättehän, kannen jälkeen tulee monta sivua pelkkiä mainoksia ennen sisällysluetteloa (tässä Esquiressa 13 sivua). Myös sisällysluettelo on hajautettu niin, että väliin mahtuu mainoksia. Koko lehden alkupuolisko on myös hyvin kaupallinen, ja mainokset laitetaan aina aukeaman oikealle puolelle. Viimeiseen neljännekseen ei sitten enää monta kaupallista viihdykettä mahdu. Takasivu täytetään tietenkin. Näinhän he tekevät.

Tässä yritetään tietenkin saada lukijan huomio. Lehden alku luetaan tarkemmin kuin loppu, sillä kaikkea ei välttämättä ehdi, vaikka parturintuolissa. Alkuun on myös laitettu helppoa purtavaa, lyhyitä ja keveitä tekstejä, paljon kuvia. Loppu on varattu pitemmille katsannoille, niille taustoittaville artikkeleille, joilla voitetaan Pulitzer-palkintoja ja jotka varsinaisesti ovat journalismia. Näin yleistäen.

Tämä on vain kannattavaa, pitkistä jutuista kiinnostuneet löytävät ne lopusta kuitenkin. Äkkipikaisemmat saavat fiksinsä nopeammin.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.