Hyppää sisältöön.
Arkisto › Huhtikuu 2006 › 1. päivä
Helsingin Sanomilta tuli kirjeenä suostuttelu laskun siirtämisestä suoraveloitukseen. Se kuulemma tekisi asioista yksinkertaisia. Jotta mahdollisimman moni tarttuisi syöttiin, olivat he valmiita tarjoamaan ylimääräisen kuukauden maksutta nykyiseen tilaukseen.
Ihan hyvä että olivat, sillä en muuten olisi edes harkinnut asiaa. Maailman meno on nykyisin sellainen, että ihmiset tarvitsevat jotain konkreettista hyötyä nähdäkseen vaivaa. Ylimääräinen tilauskuukausi, arvoltaan noin 20 euroa, on juuri sellainen.
Voin lisäksi valita kuukauden, jolloin veloitus lähtee tililtä. Ei tuolla suurta merkitystä ole, mutta täytyy miettiä optimoinnin kannalta kuitenkin. Voin myös saada laskuntapaisen ennakkoilmoituksen postitse jatkossakin, jos haluan. Tietenkin haluan, Suomessa on vielä puita pystyssä.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.