Luksustuotteet käyvät kaupaksi

Yleinen, sunnuntaina 2.4.2006,

Helsingin Sanomissa oli tänään pitkähkö kirjoitus lumoavista luksustuotteista. Artikkelin anti on tiivistettynä tässä: Ylellisyystuotteita myydään maailmalla kiihtyvään tahtiin, sillä vaurastuva keskiluokka tarvitsee rahoilleen käyttökohteita ja itselleen arvostusta. Suomessa luksusta menee myös kaupaksi, mutta se piilotetaan tavalliseen arkeen.

Kiintoisaa kirjoituksessa on se, että myös täällä myydään runsaammin kalliita tavaroita kuin ennen. Eräs rahoitusalan yrittäjä oli hankkinut Rolexin Oyster Professional Yacht-Masterin 7 000 euron hintaan. Rannekello kuvastaa hänen mukaansa miestä, jolla on varaa ja makua mutta joka ei snobbaile liikaa. Tuosta voidaan olla monta mieltä. Omasta mielestäni Rolex ei ole vielä päässyt 1980-luvun juppi-imagostaan eroon. Kellot ovat toki teknisesti erinomaisia. Makunsa kullakin.

On huomattavaa, että aika iso osa kellon hinnasta selittyy materiaalikustannuksilla. Ranneke on terästä, mutta kellotaulu platinaa. Hinta tippuisi aika lailla kokoteräksisenä, jos sen sellaisena saisi. On siinä Suomi-lisääkin, ehkä tonnin verran, ulkomailta ajannäyttimen saa 6 000 dollarin pintaan. Muttei kello mitenkään pröystäilevän näköinen ole, siinä artikkelin sanoma on oikeassa. On aika mielenkiintoista havaita, että löytyy ihmisiä jotka ovat valmiita laittamaan 7 000 euroa rannekelloon. Kun tuon kääntää markoiksi, päästään aika suuriin lukuihin.

Artikkeli ottaa kantaa myös brandin inflaatio-ongelmaan; kun merkkiä näkee joka huoltoasemalla, ei se ole enää sen väärti. Brittein saarilla klassinen yläluokan nimike Burberry on kohdannut brittipissiksien, chavien, invaasion. He ovat nimittäin ottaneet merkin surutta käyttöönsä samalla rapauttaen sen arvoa. Joihinkin lontoolaisiin yökerhoihin ei artikkelin mukaan pääse mikäli kantaa ruutukuviota vaatteissaan.

Aikamoiseksi kiroukseksi on yhtiölle koitunut. Se on vastannut ongelmaan poistamalla myynnistä chavien suosiman Burberry-lippalakin. Myös meillä Suomessa meno on vahvasti samassa suunnassa. Olenkin kehittänyt mielessäni Burberry-leikin. Tavoitteena on mahdollisimman lyhyessä ajassa saada kymmenen Burberry-pistettä kasaan kiertämällä kaupungin keskustaa samalla laskien ruutukuvioita. Jokaisesta havaitusta kuviosta saa naisen päällä yhden pisteen ja miehen kaksi. Omien kokemusteni mukaan ei Helsingin keskustassa tarvitse turhan kauan kierrellä ja kaarrella ennen kuin saldo on täynnä. Jo alle kymmenen minuutin kävelymatkalla bussipysäkille onnistuu useimmiten bongaamaan yhden pisteen.

Lehtikuvat ja television uutislähetykset tukevat empiirisiä havaintojani. Harva se päivä lehtikuvissa haastatellaan kadunkulkijoita ja eikö siellä se ruutukuvio pilkota vähintään yhden leidin päällä. Samaten television uutislähetykset näyttävät kuvaa taas yhden poliitikon kampanjointitilaisuudesta, jonne mummot ovat menneet ilmaista pullaa ja hörpikettä nauttimaan — Burberry-kuvioissaan.

Helsingin Sanomien artikkeli päättyy oivallukseen, joka pyörittää tätä kaikkea: Ylellisyys on kieltämättä ihanaa.

Keskeytin tämän viestin kirjoittelun puolivälissä lounaan vuoksi ja katsoin samalla televisiosta Funkmaster Flexin egonkohotusohjelmaa, jossa eräs räp-artisti esitteli laivastoaan. Löytyi katumaastureita ja 400 000 dollarin Maybachkin. Antoi perspektiiviä tähän kirjoitukseen ja muutenkin.