Hyppää sisältöön.

ArkistoToukokuu 2006 › 6. päivä

Asiaa vaatteista

Yleinen, lauantaina 6.5.2006,

Lähdin tänään hankkimaan 15 euron housuja ja palasin 150 euron housujen ostajana. Näin käy toisinaan. Siis ostajana en omistajana, en nimittäin saanut niitä mukaan. Olin ajatellut sovitettuani niitä, että tämähän käy kätevästi: housut sopivat ja kassan kautta ulos. Kassalla selvisi, että housut täytyisi mitoittaa ensin oikein. Lahkeet oli kiinnitetty tilapäislangoilla johonkin mittaan, joka vain sattui sopimaan minulle.

Kassalla suomea vahvalla venäläisaksentilla puhuva myyjä oli kyllä avulias ja toimelias. Mentiin yhdessä sovittamaan housuja sovituskoppiin ja sitten pisteltiin neuloja lahkeisiin. Tai hän pisteli. Opin samalla sen, että lahkeen takaosan reunan tulee olla tasan viisi millimetriä lattiasta. Silloin pituus on oikein.

Sain joka tapauksessa tilausvahvistuksen mukaan ja viikon odotuksen mieleen. Tilausvahvistuksessa kerrotaan mitä housuilleni tullaan tekemään: Avolahkeet kuntoon suorana: pikeeraten, rimmelit. Okei.

Myyjä oli kirjoittanut nimekseen Ma4rina. Kertooko tämä tietotekniikan autuudesta vai mistä? Opin myös uuden tavan kirjoittaa sukunimeni: Säppänen. Olihan tässä toimintaa yhdelle lauantaipäivälle. Sweet.

Ihmiskunnan edustaja kommentoi kommenttiani Vartin kirjoituksesta. Hänen mukaansa suomalaisten käyttämä 750 euroa vuosittain vaatteisiin on liian vähän. Asiallisesti pukeutuva saa palamaan 1250 euroa samassa ajassa.

Niin no, riippuu lähestymistavasta. Keskiarvon viitoittama 750 riittää, jos sen osaa käyttää oikein. Kunnariin ei tosin moni yllä ja useimmille sattuu hutilyöntejä ja palojakin. Summan saa kulutettua hankkimalla vaikka muutaman päällysvaatteen ja alusvaatteita tasaiseen tahtiin. Itse laskin, että käytin viime vuonna rahaa vaatteisiin 1171 euroa. Tänä vuonna olen ehtinyt käyttämään jo 835 euroa. Ei olisi pitänyt laskea. Olen silti pelkässä omassa vaatimattomassa olemuksessani nostamassa keskiarvoa. Sanotaan varmuuden vuoksi, että tämän vuoden saldoa korottaa yksi kertaluontoinen kalliimpi hankinta. Suave.

P.S. Huhtikuun Galore löytyy jakelupisteistä. Siinä Bruce Willis kertoo politiikasta, kaljuuntumisesta ja uudesta elokuvastaan. Spännande.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.