Hyppää sisältöön.

ArkistoToukokuu 2006 › 15. päivä

Erektiojumppaa

Erotiikka, maanantaina 15.5.2006,

Päivän Vartti patistaa miehiä erektiojumppaamaan. Kirjoituksen tarkemmin lukeva huomaa kuitenkin, ettei kyseessä ole sen kummempi suoritus kuin paisuvaiskudoksen täyttäminen. Tässä yksi jos toinenkin ehti jo innostua.

Kirjoituksen sanoma on kuitenkin se, että toistuva erektio torjuu tehokkaasti tulevaisuuden ongelmia. Erektio on peniksen fysioterapiaa, toteaa eräs urologi. Hän on yhdessä toisen samanmielisen kanssa tutkinut pitkään ja hartaasti erektio-ongelmia ja päätynyt sellaiseen lopputulokseen, että miehen sukuelimen paisuvaissolut voivat hyvin kun ne saavat verta ja energiaa riittävän usein.

Että sellaista.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.