Hyppää sisältöön.

ArkistoToukokuu 2006 › 21. päivä

Haluttava: Ebel Brasilia

Laitteisto, sunnuntaina 21.5.2006,

Mistä muualtakaan on unelmat tehty kuin Ebelin (flash) tuoreesta mallistosta, Brasiliasta. Linjaston suunnittelukonseptina on ollut tuoda 1960-luvulta peräisin oleva kello modernisoiden se nykypäivään. Perusideana on edelleen suunnata kello hienompaan käyttöön, esimerkiksi pariksi puvun ja sopivan vyön kanssa.

Ebel Brasilia

Rannekellossa on selviä Ebel-sidoksia etenkin Tarawa-mallistoon, mutta yksinkertaisempana, kauniimpana. Muotoilu on saanut inspiraatiota myös geometriasta ja arkkitehtuurista; yhtenä vahvana vaikuttajana on ollut brasilialainen arkkitehti Oscar Niemeyer, joka on ollut mukana muun muassa Brasilian (kaupungin) peruskaavan suunnittelussa. Esikuvaa kellolle kerrakseen.

Brasilia (kello) on kokonainen linjasto, johon kuuluu sekä miesten- että naistenkelloja, mutta keskitytään tässä vain miesten malleihin. Kellon saa joko kvartsikoneistolla tai mekaanisella automaattikoneistolla, sveitsiläisen Etan valmistamana. Kellon kuoren voi valita joko kullanvärisenä tai teräksisenä ja kellotaulun saa joko mustana tai valkeana. Pikanttina yksityiskohtana valkean kellotaulun saa myös helmiäisenä. Rannekkeen saa teräksisenä tai krokotiilinnahkaisena.

Oma valintani tulisi olemaan yllä näkyvä mustan kellotaulun ja kiiltävänmustan krokotiilinnahkarannakkeen seksikäs yhdistelmä. Automaatilla tietenkin, sillä mikään ei ole kauniimpaa kuin sekuntiosoittimen rauhallinen liu’unta kellotaulun ympäri. Taulun pyramidikohokuvioitu Clous de Paris -motiivi antaa tarvittavan lisäsäväyksen muuten eleganttiin yksinkertaiseen muotoiluun. Tämä ranteessa kehtaisi mennä hienoon ravintolaankin.

Näistä on unelmat tehty, ajan arkkitehdin luomuksista.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.