Hyppää sisältöön.

ArkistoMarraskuu 2006 › 23. päivä

Singapore Sling

Yleinen, torstaina 23.11.2006,

En ole pahemmin drinkkien ystävä, mutta kun tarjoutui tilaisuus maistaa Singapore Sling -juomaa valmiina sekoitteena, täytyi siihen tarttua. Tummanpunaiseen nesteeseen tarvitsi vain lisätä ananasmehua ja tuloksena oli vaaleanpunaista nestettä.

Drinkki lasissa tiskipöydällä

Koska olen hienoihin asioihin paneutuva, sommittelin kuvan kiiltävälle pohjalle. Kukaan suunnittelija ei tänä päivänä voi vastustaa tätä. Pörinää. Kuinka elegantisti lasi heijastuukaan alustastaan.

Minulla ei ollut ensimmäiseen kappaleeseen vedoten oikein sopivia drinkkilaseja, joten korvasin sellaisen Heineken Experience -tuopilla. Passaa tähän hätään.

Juoman mukana tuli myös sen resepti sekä kääntöpuolella yhden toisen samantyyppisen juoman sekoitusohje. Jälkimmäistä en kokeillut.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.