Hyppää sisältöön.
Arkisto › Helmikuu 2007 › 8. päivä
Olen tässä miettinyt Windows Vistan eri versioita ja luullakseni päässyt jo niistä selville. Jospa purkaisin ajatuksiani tähän.
Microsoftia on kritisoitu siitä, ettei Vista tuo kaunistetun käyttöliittymän lisäksi oikeastaan mitään konkreettista uutta loppukäyttäjälle. Tottahan tuo on, ne jotka ovat tyytyväisiä nykyisiin Windows 2000 ja XP -koneisiinsa voivat pysytellä rauhassa niissä. Nettijuttujen perusteella Vistassa on kosolti pieniä käytettävyyttä ja käyttäjäystävällisyyttä parantavia asioita edellisiin versioihin verrattuna, mutta näistä parannuksista hyötyvät eniten tehokäyttäjät. Tunnettua on, että peruskäyttäjien työtehon rasitteet ovat ihan muualla kuin ohjelmiston käytettävyydessä.
Ne jotka ovat kuitenkin kiinnostuneita päivityspolusta, voivat jatkaa lukemista.
Windows Vistaa saa kolmena erilaisena lisenssiversiona: täysversiona, päivitysversiona ja OEM-versiona. Täysversio on helpoin, sen voi asentaa mille koneelle tahansa ilman rajoituksia. Se on myös kallein.
Päivitysversio on halvempi, mutta sen voi päivittää vain Windows 2000 ja XP -käyttöjärjestelmien päälle. Joskin netistä kantautuneiden huhujen perusteella sen voi asentaa myös puhtaalle koneelle. Microsoftin mukaan tätä porsaanreikää ei aiota tukkia, mutta kerta se ei olisi ensimmäinen, kun suuryritys muuttaa lisenssiehtojaan.
OEM-versio on varsinaisesti tarkoitettu koneiden kasaajille ja jälleenmyyjille, mutta mikään ei estä kotikäyttäjää hankkimasta käyttöjärjestelmää tällaisena. Kaupassa menettää tosin tuen ja UPEASTI muotoillun muovisen laatikon. Jälleenmyyjät eivät tosin myy ohjelmistoa kuin koneen sisälle tulevien komponenttien mukana. Ääripäässä tämä tarkoittaa pelkkää IDE-lattakaapelia.
Käyttöjärjestelmän mahdollisen OEM-vastaavuuden voi tarkistaa klikkaamalla työpöydällä olevaa Tietokone-ikonia hiiren kakkosnapilla, valita Ominaisuudet ja katsoa löytyvätkö nuo maagiset kolme kirjainta avautuneesta dialogista.
Olin aluksi hieman hämmentynyt siitä, voiko päivitysversiota asentaa päivitysversion tai OEM-version päälle, mutta olen tullut siihen päätelmään että voi. Ne joilla on valmiiksikasatun koneen mukana tullut käyttöjärjestelmä — ja heitä on monta — jättäisivät muuten kalliin täysversion ostamatta. On Microsoftinkin etujen mukaista, että käyttäjät päivittävät kaikkiin uusiin versioihin. Toisin sanoen koneen mukana tulleen OEM-version Windows 2000:sta voi päivittää XP:ksi ja edelleen Vistaksi.
Kun Windows Vistan päivitysversio vaatii (teoriassa) edellisen version NT-pohjaisista käyttöjärjestelmistä, on OEM-versio sidottu asennuskoneeseen. OEM-versiota ei voi aktivoinnin jälkeen asentaa enää toiselle tietokoneelle. Tietokoneen yksilöimiseen versio käyttää emolevyä. Kannattaa toivoa, ettei sitä joudu vaihtamaan, muuten joutuu vinkumaan Microsoftin puhelintuesta oikeutta uuteen asennukseen. Tosin sama tilanne on kytkykännyköissäkin, ja niissä vielä tiukempi.
Sisällöltään Windows Vistaa myydään neljänä versiona: Home Basic, Home Premium, Ultimate, Business ja Enterprise. Enterprise-versio kotikäyttäjien kannattaa unohtaa saman tien ja Businesskin on siinä ja siinä. Business-versiossa ei tule mukana olohuonetietokoneisiin tarkoitettua Media Centeriä. Periaatteessa version voi kuitenkin työperäisiin tarkoituksiin hankkia, jos oikein tekee mieli.
Basic-version olemassaolon kyseenalaistaisin. Sen suurin puute on Aero-käyttöliittymän uupuminen, mikä toisaalta vaikuttaa hieman rahastamiselta, käyttäjien ohjaamiselta Premium-versioon. Jos ei Aeroa tarvitse, vaikuttaa aika turhalta päivittää Vistaankin. Jos pontena on rahan säästäminen kannattaa pitäytyä toimivassa Windows 2000:ssa tai XP:ssä, ja jos pontena on raudan riittämättömyys, kannattaa tehdä samoin.
Täten kotikäyttäjälle Home Premium on oikeastaan ainoa käypä versio. Tai Business, jos ei tarvitse Media Centeriä tai videoiden muokkausmahdollisuutta.
Home Basic ja Business -versioista on saatavissa myös niin sanottu N-versio, ilman Mediasoitinta. Mediasoitinta ei tarvitse, mutta sen mukana tuleville koodekeille keksii kyllä käyttöä, jos haluaa saada nettivideot pyörimään. Mediasoitin kannattaa asentaa ja sen jälkeen siirtyä paremman videotoistimen käyttäjäksi, kuten VLC:n tai Media Player Classicin. N-versiot ovat olemassa Euroopan unionin kilpailuviraston määrääminä.
Tietenkin tosimiehet valitsevat auktoriteettia uhkuvan Ultimate-version, johon on liitetty kaikki muiden versioiden ominaisuudet ja vielä jonkin verran lisää. Tämä on myös ainoa, jonka mukana tulevat sekä 32- että 64-bittiset versiot käyttöjärjestelmästä. Muiden kohdalla joutuu valitsemaan jomman kumman. Huomautettakoon, että koneen komponenttien ajurien toimivuus 64-bittisenä kannattaa varmistaa etukäteen, esimerkiksi Windows Vistan päivityksen tukisovelluksen (Windows Vista Upgrade Advisor) avulla. Sekä valmistajien nettisivujen kautta.
Ken on vielä hereillä tässä vaiheessa voi onnitella itseään, sillä hän voi ladata Windows Vistan omatekoiset DVD-motiivit.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.