Hyppää sisältöön.

ArkistoHelmikuu 2007 › 27. päivä

Taksi vie ja taksi tuo

Yleinen, tiistaina 27.2.2007,

Elin tänään keskellä perhedraamaa. Isäni oli lukinnut itsensä ulos lenkille lähdettyään ja koska ei viitsinyt märissään ulkona odotella, soitti hän minulle kysyäkseen voisinko lähteä tulemaan päästämään hänet sisään.

No mikäs siinä. Nappasin erittäin hyödyllisen luettelon esille ja katsoin taksikeskuksen numeron. Käytän taksia keskimäärin kerran vuodessa enkä voi mitenkään muistaa sen tilausnumeroa.

Vedin kengät jalkaan ja takin niskaan ja ehdin hissiin asti kun veljeni soitti tiedottaakseen, että hän oli jo menossa päästämään isääni sisälle. Minun ei siten tarvinnutkaan vaivautua. Tässä vaiheessa hissi oli ehtinyt jo alas asti, ja näin lasi-ikkunan lävitse kuinka E-sarjalainen nakutti siellä ulkona.

Päästin kuskin matkoihinsa 4,70 eurolla. Tuloksena oli siis joko halpa taksimatka tai kallis taksimatka hieman riippuen näkökulmasta. Halpa sikäli, että kuinka pitkälle taksilla pääsee alle viidellä eurolla? Ei kovinkaan pitkälle. Toisaalta raha meni suoraan hyödyttömään tarkoitukseen, mikä teki matkasta kalliin.

Space Taxi

Eikun taksilla

Episodi sai minut ajattelemaan taksimatkailun yleistä hintatasoa. Yhdet jaritervot käyttävät taksia kulkeakseen kaikki pitemmät matkat. Toiset lauriseppäset eivät juuri koske vuokra-auton ovenkahvaan. Tästähän voisi laskea niin sanotun break even -pisteen, jonka jälkeen oman auton käyttö tulee edullisemmaksi kuin taksimatkailu.

Oletetaan henkilön A (tai B) hankkivan työmatkoihinsa halvimman mahdollisen uuden auton noin 10 000 eurolla. Hänellä on myös vaihtoehtona matkustaa kaikki nuo reissut taksilla. Oletetaan edelleen, että hän tarvitsee jotain matkustamisen tapaa viitenä päivänä viikossa, mikä vaatii pyhät miinustaen autontarvetta noin 250 päivänä vuodessa (5*50). Henkilöllä on siten käytettävissä taksimatkailuun 40 euroa per päivä (10 000 / 250). Tai 20 euroa yhteen suuntaan.

Ei tuollakaan kauhean pitkää työmatkaa taita, mutta oman auton hankintahinnan päälle tulevat vielä vakuutukset, huollot, polttoaineet ja ehkä jotain muutakin. Ynnätään nuo ja oletetaan viimeiseksi, että henkilö voi siten käyttää taksimatkailuun 2*30 euroa päivässä (vuodessa 15 000 euroa), ja se on silti halvempaa kuin oman auton käyttö. Huomautettakoon, että taksi muodostuu sitä edullisemmaksi mitä kalliimpi oma auto on. Rahakkaat voivat 20 000 euron auton hinnalla ajella peräti 80 eurolla päivässä.

Toisaalta jotkut muut voivat kohotella kulmakarvojaan, kun kuulevat henkilön käyttävän yli kymppitonnin vuodessa taksiin.

Helsingin sisäinen bussikortti maksaa 490 euroa vuodessa. Sillä ei saa taksia edes tolpalta liikkeelle.

Kuvan lähde.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.