Hyppää sisältöön.

ArkistoMaaliskuu 2007 › 1. päivä

Kauniita unia, lampaiden kuvia

Yleinen, torstaina 1.3.2007,

Käytin viimeksi pyjamaa hyvin kauan sitten. Siitä on niin kauan, että olen kasvanut ulos mahdollisista jälkeenjääneistä vaatekappaleista jo ajat sitten. Enkä tarkoita ainoastaan vyötärönympäryksen paisumista.

Pikselilammas

Hankin nyt vanhemmalla iällä ensimmäisen virallisen pyjamani. Olen nimittäin kokenut, että yökokemuksissani on jotain parantamisen varaa. Olen parannellut vaatekaappini sisältöä pikku hiljaa ja nyt oli aika ulottaa toimeenpaneva sormi myös vällyjen alle.

Pyjamassani on sinistä ruudukkoa valkealla pohjalla. Se käy täsmälleen yksiin hieman aiemmin hankkimani pussilakanan kanssa. Siinä on taas harvakseltaan vedettyä ruutuviivaa — kuin hienossa kauluspaidassa. Kuvion takia pussilakanan ostinkin.

En ihan äärinukkumista harrasta, joten käytän pyjaman alla tavallisia alusvaatteita. Pidennän toisin sanoen pyjaman käyttöikää, mikä onkin viisasta kun niitä on vain yksi. Ellen sitten halua nukkua pesujen aikaan au naturel.

Siirsin päiväpeiton pesuun pois häiritsemästä sinisiä unia. Se kun on punainen. Makuuhuoneen seinät ovat luonnollisesti myös siniset, mikä voi tarkoittaa vain sinisten lampaiden kuvia. Sellaisten kuten tuossa.

Pyjamani on kokoa L, mutta siihen jätetty vatsan ympärille kasvunvaraa ainakin 30 vuodeksi. Housut eivät siten pysy jalassa seisoessa, mutta vaaka-asennossahan niitä yleensä käytetään. Mennessäni eilen nukkumaan olin melkein varma, että kuulin enkelikuoron laulavan jossain kaukana. Pilvenreunalla, täyden kuun loistaessa.

Tällaisista makeista asioista on unet tehty. Kuka minä olen sitä kiistämään.

Kuvan lähde.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.