Laasta, laasta, ri!

Yleinen, torstaina 15.3.2007,

Kotiini ei kannata tulla sairastamaan. Kun useimmilla on auttava kokoelma erilaisia lääkkeitä ja sidontatarpeita — edistyneemmillä on jopa dedikoitu lääkekaappi — ei minulta löydy mitään. Ei edes aspiriinia. Eikä laastaria. Tai oli minulla nippu rullalaastaria yhteen aikaan, mutta käytin sen nännieni teippaamiseen.

Onneksi telon itseäni kohtalaisen harvoin. Toki pienempiä nirhaisuja tulee useampi viikossa, mutta enemmän kuin päivän umpeutumista vaativat vammat ovat harvinaisia. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo lähes 10 kuukautta.

Vamma

Leikkasin muutama päivä sitten saksilla sormeeni. En ensin ajatellut alkutyrehdyttämisen jälkeen sitoa haavaa mitenkään, enhän ollut tehnyt niin ennenkään. Mutta kun siitä viillosta tihkuva veri tuppasi tahraamaan paikat. Yhden pyyhkeen ja näköjään lakanankin. Pyyhkeen laitoin pesuun, lakana saa vielä odottaa.

Totesin jo tuossa 10 kuukautta sitten, että sormiin sattuvat vahingot ovat elämän kannalta kiusallisimpia. Käsillä kuitenkin tekee koko ajan jotain, ja arka kohta sormessa haittaa vähän jokaista askaretta; käsien pesua, tiskaamista, suihkussa käyntiä, vislaamista. Sitä enemmän mitä enemmän toimintaan liittyy vettä.

Viilto oli jo seuraavana päivänä umpeutunut, tai ainakin niin luulin. Papereita käsitellessäni onnistuin kuitenkin raottamaan viillettyä läppää sen verran, että haava alkoi tihkua kuin vastaviillettynä. Imin krimsoninpunaisen nektarin ensin talteen.

Mutta tämän jälkeen haavaa alkoi kirvellä. Totesin tilanteen sen verran ikäväksi, että sain motivaatiota etsiä laastarin vamman peitoksi. Tilanne muuttui kertaheitolla paremmaksi. Pystyin jälleen käsittelemään asioita ja esineitä lähes 90-prosenttisella teholla.

Yksi syy laastarivastaisuuteeni on se, että koen laastarin käytön heikkoudeksi. Tosimiehet eivät tilkitse itseään. Alan nyt ymmärtää, ettei laastarin käyttö ole ensimmäinen merkki hom… pehmoudesta, vaan sillä pyritään parantamaan elämän laatua haavan umpeutumisen ajaksi. Vaikka laastari onkin tietynlainen merkki keski-iän lähestymisestä, se kädessä pystyy vain elämään täysipainoisempaa elämää. Käsittelemään asioita huolettomammin ja vapautuneemmin. Ottamaan iisimmin.

Laastariostoksille

Tämän takia menin ruokatunnilla kauppaan ja hankin elämäni ensimmäisen askin laastaria, Teräsmieslaastaria, hih!

Huomaan muodin ja trendien kulkevan myös sidontatarpeiden lomassa. Sinisen laastari huutaa myös parikseen samansävyistä paitaa. Farkkuihin se sävyttyy ihan itsekseen. Tottumattomuuteni laastarin käyttöön kävi ilmi heti ensimmäisesta sitaisusta; kiersin liimanauhan liian tiukkaan ja jouduin avaamaan sitä.

Huomaan myöskin nyt muutaman päivän käytön jälkeen, että laastari on hieman kuin silmälasit tai tekohampaat. Kaikkien niiden tarkoitus on eheyttää arkea ja kaikki ne otetaan yöksi pois. Ehkä laastarin käyttö ei olekaan pahasta? Käyttäväthän sitä jotkin kovat jätkät myös.

Lähdetään siitä.

Vampyyritar: Marishka (Josie Maran) elokuvassa Van Helsing (kohta 30:34).