Hyppää sisältöön.
Arkisto › Maaliskuu 2007 › 18. päivä
Monet kaupat mainostavat kampanjanomaisesti aina silloin tällöin osta kaksi tuotetta, saat kolmannen ilmaiseksi
. Yleensä ilmaisuus on rajattu halvimpaan noista kolmesta, eihän siinä muuten olisikaan järkeä. Jos asiakas pääsisi päättämään ilmaisena tulevan tuotteen, hän valitsisi kauppiaan vararikkoon vievän taktiikan: kaksi suklaapatukkaa hinnaston mukaan ja akkuporakone kaupan päälle.
Kauppiaalle kaupanteko kannattaa vain, jos kahden muun tuotteen katteiden summa on vähintään kolmannen tuotteen hankintahinnan (tai valmistuskustannusten) arvoinen.
Ei tämä tarkoita silti, että asiakas olisi hampaaton. Otetaan esimerkiksi Charles Tyrwhitt, jolla on muuten sattumalta juuri kyseisenkaltainen tarjous voimassa. En ole varma onko se voimassa muillekin kuin jo olemassa oleville asiakkaille, joten otan varman päälle enkä linkkaa kampanjasivulle. Idea kuitenkin toimii, tämän kirjoituksen kannalta ainakin.
Valitaan ilmiön esilletuomiseksi hieman kalliimpi tuote. Esimerkiksi hienoimmista 180s-paidoista, jotka maksavat 110 puntaa kappale. Sellaisia kun latoo ostoskoriin kolme kappaletta, maksavat ne alennettuna yhteensä 220 puntaa.
Asiakas on jo suuntaamassa maksamaan, kun hän muuttaakin mieltään yhden paidan suhteen. Hän ei haluakaan keltaista ruudukkoa vaan valkoista. Hän käy vaihtamassa paidan toiseen, eikä laskun loppusumma muutu. Mutta ilmaisena ei enää tulekaan 110 punnan paita vaan 55 punnan. Vaikka ilmainen on ilmainen, vaikka voissa paistaisi, kannattaa asiakkaan ehkä kuitenkin jättää ne halvemmat tuotteet pois.
Asiakkaan kannattaa siten hieman taktikoida ja tilata 55 punnan paita erillisessä lähetyksessä ja maksaa siitä ylimääräinen 8 punnan postimaksu, jos hän todella haluaa sen, kuin yhdistää se ensimmäiseen tilaukseen.
Selvää pläkkiähän tämä on, mutta sainpahan taas uuden kirjoituksen.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.