Hyppää sisältöön.

ArkistoToukokuu 2007 › 1. päivä

Tom Cruise ja viettelemisen taito

Yleinen, tiistaina 1.5.2007,

No niin pojat, uudestaan. Koska kaikki ovat nousseet tänään aikaisin, voimme katsoa toisen jakson sarjasta Kuinka lähestyä naista tuloksekkaasti.

Edellisessä osassa tarkastelimme Vin Dieselin voimin kuinka naista suudellaan oikein. Kaikki feminiinit eivät valitettavasti ole valmiita näin suorasukaiseen toimintaan. Tiedän, se kuulostaa vaikeasti ymmärrettävältä, mutta on kuitenkin niin. Osa naisista tarvitsee nimittäin lämmittelyä, juoksutetta kevytviiliinsä, jotta heidän autuutensa avautuisi meille miehille.

Parasta tapa tehdä tämä on tietenkin käyttää pehmentäviä lauseita. Annetut vaihtoehdot kannattaa pitää minimissään, ehkä kahtena, muuten he alkavat monimutkaistaa asioiden kulkua. Tom Cruise näyttää mallia elokuvan Austin Powers ja Kultamuna alussa.

Tom Cruise Austin Powers -elokuvassa

Katsokaa ja oppikaa.

Youtube prosessoi vihdoin myös Matti-elokuvan trailerin, josta kirjoitin aiemmin. Jos 60 megatavun videotiedoston lataaminen ei silloin napannut, sen ei tarvitse tehdä sitä nytkään. Youtube tulee ja pelastaa.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.