Hyppää sisältöön.

ArkistoToukokuu 2007 › 17. päivä

Selaimet ja muistinkulutus 2

Ohjelmistot, torstaina 17.5.2007,

Katsoin eilen illalla tyylitaituri Barry Sonnenfeldin ohjaaman elokuvan Wild Wild West. Lopputekstien alkaessa kaksoisklikkasin ruutua saadakseni toisto-ohjelman palaamaan kokoruututilasta käyttöjärjestelmän tilaan.

Ihmettelin sitä hitautta, jolla käyttöjärjestelmä piirsi ikkunoiden reunat ja sisällöt taas näkyviin. Klikkasin edelleen pyörivän elokuvan uudelleen kokoruutuun ja pois. Käyttöjärjestelmän elementit piirtyivät edelleen todella verkkaisesti.

Toin Windows Task Managerin esille salaisella näppäinyhdistelmällä ja katsoin ensiksi suorittimen leposykettä. Noin 12 prosenttia oli hieman yläkanttiin, mutta pelivaraa oli kuitenkin vielä runsaasti. Klikkasin välilehdykän Prosessit näkyviin:

Windows Task Manager

Huomasin, että taustalla hyrrännyt nettiselain oli kaikessa hiljaisuudessaan kahminut yli gigatavun muistia itselleen. Välilehdeltä Tehokkuus sain tietää, että selain oli halunnut tämän lisäksi vielä 1,7 gigatavua virtuaalimuistiakin. Ei ihme, että käyttöjärjestelmän toimivuus oli taantunut luolamiestasolle.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan; samalla tavalla selain ottaa niin paljon muistia kuin se saa. Helmikuussa dokumentoimani puolen gigan kaupunkikulutus olikin vain keskitasoa tosimiesten maailmassa.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.