Hyppää sisältöön.
Arkisto › Lokakuu 2007 › 4. päivä
Tietoviikko kertoo, että Nordea on lokakuun alussa vaivihkaa lopettanut verkkopankkinsa toimivuuden vanhoilta selaimilta.
Ensimmäinen reaktioni oli: mitkä selaimet ovat vanhoja ja miten esteelliset käyttäjät pääsevät verkkopankkiin?
Pelkästään Tietoviikon uutinen kertoo vastauksen molempiin. Nordea määrittelee vanhaksi selaimeksi Internet Explorer 5.5:n. Versio 6 hyväksytään vielä. Vanhempien selainten käyttäjät voivat edelleen käyttää pankkia internetin ylitse, mutta he joutuvat turvautumaan palveluskunnan oveen, tekstiversioon, jota myös mobiilikäyttäjät suosivat. Ainakin osittain keveyden vuoksi.
Tunnistamiseen pankin nettisivu käyttää varmaan selaimen tunnistemerkkijonoa (User Agent String), joka ei ole ihan aukoton ratkaisu, mutta selvittää ainakin kahdeksan tapausta kymmenestä. Toisaalta ei tunnistamiseen muitakaan hyviä ratkaisuja ole. Kiero asiakas voisi sormeilla selaimensa tunnistetta ja käyttää vastoin käyttöohjeita vanhempaakin selainta. Mutta kuka niin tekee? Siis itseni lisäksi?
Nordean sivuilla on kattavampi lista sallituista selaimista ja versioista.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.