Hyppää sisältöön.
Arkisto › Marraskuu 2007 › 19. päivä
Monelle tulee varmaan yllätyksenä, jos kerron katsovani runsaasti elokuvia. Tunnen kuitenkin elokuvien tasaisen virran rauhoittavana. Silloin kun en jaksa blogata tai tehdä muutakaan älyllisesti haastavaa, voin pyöräyttää ruudulle por… toimintaelokuvan ja viettää puolitoista, kaksi tuntia seesteisyyden rauhaa.
Olen elokuvien arvostelussakin hieman taantunut, joten ajattelin laittaa esille sitä turhanpäiväistä tyhjästä revittyä ainesta, jota internet on jo nyt täynnä: elokuva-arvosteluja. Arvostelut ovat siinä mielessä helppoa sisältöä, koska kenellä tahansa voi olla mielipide mistä tahansa. Koska en myöskään halua näännyttää itseäni taakan alle, esitän mielipiteeni ainoastaan muutamalla lauseella.
Repäisin myös linkkilistani pois. Tilalle laitan viime katsotut elokuvat. Siis ne elokuvat, jotka olen viimeksi katsonut. Elokuvien sisäsivulla on myös muuta asiaan liittyvää, ei kuitenkaan karkkia. Näytöllä käväisseet ovat niitä elokuvia, jotka ovat käväisseet näytölläni. Kotelossa odottamassa taas niitä, jotka odottavat katselua. Kotelossa.
Laitoin Blogilistan osoittamaan etusivun asemesta syötteeseeni. Enhän halua harmistaa lukijoitani tulemaan olemattoman päivityksen perässä huomatakseen, että olen mehukkaan juorun sijaan antanut Matrixille vain neljä tähteä.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.