Hyppää sisältöön.
Arkisto › Joulukuu 2007 › 16. päivä
Tänäkin vuonna olen kantanut korteni kekoon, jotta ihmisillä olisi ajantaju tallella. Useimmat vetävät jo edellisen vuoden kalenteria vanhentuneena seinältä, ja jotta vaalea läikkä saataisiin peitettyä, julkistan uuden kalenterin.
Kun viime vuonna teemana oli Tulevaisuuden tekniikka ja seuraavana Pieni putki preerialla, on se tänä vuonna luonto.
Lataa kalenteri: pieni tai iso.
Katsomista varten riittää pienikin, jossa kuvat ovat pienempinä. Ne jotka haluavat kiduttaa itseään lataamisella, valitsevat varmaan täysikokoiset kuvat sisältävän ison version. Jos on kiinnostunut vain kuvista, kannattaa mennä katsomaan ne selitysteksteineen valokuviini.
Katsoin ajan olevan sopiva kalenterin uudistumiselle. Viime vuonna kuva ja päivät oli laitettu pystyyn nostetulle A4-arkille. Tuossa yksi sellainen seinällä:
Ongelmana oli muun muassa viikkojen heikosti erottuvat numerot. Olin ajatellut niitä toisarvoisiksi asioiksi, mutta käytännön toimistoympäristössä ne ovat yksi tärkeimmistä. Tämänvuotiseen kalenteriin suurensin numeroita. Lisäksi tein välilyönnit, kiepsautin arkin vaateriin ja sain samalla edeltävän ja seuraavan kuukauden päivät suuremmiksi.
Hyvä minä.
Jäljelle jäi enää kuukausittaisen teemakuvan integrointi päivien muodostaman ruudukon viereen. Ratkaisin asian tekemällä kalenterista A3-kokoisen, joka on jaettu kahdelle A4-arkille.
Bra mig.
Tästä seuraa vain hyvää: päivät tulevat suurempina ja erottuvimpina ja kuvat voi jättää tulostamatta jos haluaa. Lisäksi kuvien vaihtaminen on helppoa. Useimmilta ei tiettävästi löydy A3-kokoluokan tulostimia, joten kalenterin jokainen kuukausi täytyy tulostaa kahdelle sivulle ja jälkikäteen sumplia miten ne saa esityskelpoisiksi. Itse ajattelin liimata arkit A3-arkille päällekkäin.
Väliin jää raita, mutta taitaa häiriö jäädä useimpiin kaupallisiinkin kalentereihin; taite, sidontakohta tai vastaava.
Uuden kalenterin avulla on joka tapauksessa hyvä aloittaa seuraava vuosi. Kuvat on laitettu dokumentin loppuun tulostamisen helpottamiseksi.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.